perjantai 29. elokuuta 2008

16.paiva

(Nyt paivan jalessa julkasen taman tekstin, kun en eilen saanut yhteytta nettiin...)

Nyt on pari taytta, rankkaa, paivaa takana. Ja englannin kielitestit. Keskiviikkona siis oli aikainen aamuheratys, kun piti kereta ennen kymmenta South Thames Collegeen haastatteluja varten. Siellapa sitten kestikin, vasta yhden aikoihin joskus oltiin valmiita – lukukausimaksut maksettuina ja opiskelijakortti kadessa. Testit oli aika mielenkiintoiset. Ensin piti kirjoittaa aine, jonka aiheena oli mina nyt, ennen, ja tulevaisuudessa. Sen luki sitten joku haastattelija, ja sen perusteella piti tehda paatos mille tasolle laitetaan. Mun sijoittamisen kanssa tuli heti ongelmia, kun aineeseen ei sattunut yhtakaan virhetta. Olin kirjoittanut vahan turhan yksinkertaista teksita, yksinkertaisia rakenteita jne. No, se ongelma piti korjaantua, kun tuli haastattelu, paitsi ettei korjaantunut. Vielakaan ei selvyytta mun tasosta. Piti siis tehda ylimaarainen kielioppikoe, jotain aukkotaydennyksia ne oli, mielettoman helppoja. Vielakin oli niin virheeton, etta mitas tehdaan? Aikaa ei ollu enaa vaikeamman tason kielioppikokeelle, joten haastattelijat pitivat pikapalaverin, jonka lopputuloksena minut sijoitettiin tasolle advanced level 1 – vaikka en ollu tehny sen tason testeja. Tiedossa kuulema paljon toita, jotta selvian kunnialla ensimmaisista kielikokeista! Koulu sitten alkaa 8.9., ja sita on aina maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin yhdesta kolmeen. Odotan innolla tuntien alkua! Vaikutti tosi mukavalta paikalta!

Haastattelun jalkeen paiskin toita kuin pieni elain taalla kotona. Siistin paikkoja, tiskailin, puunasin keittiota, imuroin, laitoin monta koneellista pyykkeja, silittelin vaatteita, ruokin lapsia… Iltaan asti hommia tauotta, ja vain sen takia, etta tuli hienoja illallisvieraita (minua kehoitettiin pysymaan taka-alalla sen ajan kun vieraat on paikalla).

Tanaan oli myoskin aikainen heratys, Georginan ensimmainen tyopaiva minun taallaoloaikana. Kahdeksalta alkoi mun tyot, ja takaisin George tuli puoli seitseman aikaan. Aamun seurailin tyttojen leikkeja, luin niille kirjaa ja laittelin pyykkeja. Sitten tuli G:n isa mulle avuksi (juttuseuraksi), joten silittelin paitoja, ja jatkoin pyykkivuoren parissa. Lounaan jalkeen Rose lahti paivaunille ja Mia leikki itsekseen. Jossain vaiheessa sekin simahti tuohon sohvalle, ja G:n isa lahti kaymaan toimistolla, joten mulla oli pieni hengahdystauko kun keittio oli siivottu. Tytot nukkuivat pitkat paikkarit, minka jalkeen leikki jatkui, ja sain juttuseuran takaisin. Siina sitten laittelin tytoille iltaruokaa ohjeiden mukaisesti…tosin tyttojen mielesta ruoka oli pahaa eika sita voinut syoda. Ruuan jalkeen keittio oli kamalassa kunnossa, joten tytot lahtivat leikkeihinsa ja mina jain siivoamaan sita sotkua. Ja sen sotkun jalkeen siirryin seuraavan sotkun pariin leikkihuoneeseen, ja Mian huoneeseen. Kun paikat oli kunnossa, kello olikin jo Georgen kotiintuloaika, ja paasin vapaalle. Huhhuh! Ei silla, tytot olivat kylla kerrassaan suloisia koko paivan – Mia pudotti Rosen tuolilta vain kahdesti, ja vain muutaman kerran pukkasi nurin. Montakohan kuhmua Rose sai paahansa tanaan?! Muuten olivat aivan ihania ja kiltteja! Leikkivat kahdestaan nukkekodilla ja tekivat palapeleja ja muuta…

Annukka tuossa kavi sitten illalla pyorahtamassa, ja olihan se mukava paasta taas puhumaan suomea vahasta aikaa! Palkankin sain jo tanaan, paivan etukateen, ja huomenna saan nukkua niin pitkaan ko haluan. Mun pitaa vain auttaa auton pakkaamisessa iltapaivalla, ja kolmen aikaan George ja tytot lahtevat jonnekin kavereille. Joten melko lailla vapaa paiva tiedossa. Josko sita sais sen puhelinnumeron viimein hankittua sitten! Viikonlopuksi taas mennaan jonnekin ystaville. G&R menevat ystavan haihin lauantaina, joten minut tarvitaan mukaan, etta voin jaada tyttojen kanssa “kotiin” ja laittaa ne nukkumaan. Saas nahda milta tuntuu sitten olla lapsenvahtina kylassa :) kasittaakseni siis kaksi yota ollaan pois, molemmat eri perheissa. Mutta siita sitten enemman, kun olen turvallisesti takaisin taalla Fulhamissa!

tiistai 26. elokuuta 2008

14. paiva

Nyt olen sitten kotiutunut Walesista, ja ollut pari paivaa yksin tassa kotosalla, kun muut olivat mokilla kaymassa. Tanaan oli ensimmainen varsinainen tyopaiva sitten tassa kotona – ei kylla turhan rankkaa! Vahan pyykkien laittoa, siivousta, ja tyttojen peraan kattomista. Ailakin tuossa pyorahti, ja aika kuluu ku siivilla. Meinaa vain jostain syysta vasyttaa, ja Mialla on vahan huono paiva. Ei ole ollenkaan yhteistyohaluinen. Kiusaa taas nuorempaa koko ajan.

Anglesey oli kerrassaan upea paikka. Kylmahan siella oli, ja satoi vetta melkein koko ajan, muttei se menoa haitannut. Tai olemista paremminkin, siella ei paljoa menty. Valilla kaytiin siina biitsilla, ja muuten oltiin Morynissa aika lailla koko ajan. Olihan se helppoa siella vain lojua sohvannurkassa kirjaa lukemassa. Luin Memoirs of a Geisha:n siella. Tosiaan paljon muuta ei tarvinnut tehda, kuin vahan laittaa tiskeja, ja olla Morynissa silloin kun tytot nukkuivat. Voisin kylla menna takaisin sinne! Ei niin kasittamattoman kauniita paikkoja ole juuri missaan!

Eilen sitten kavin seikkailemassa tuolla Lontoon keskustassa. Melko seikkailuksi se manikin, kun tarkoitus oli menna Annukkaa tapaamaan Oxford Streetille, mutta enhan mina sinne selvinny tarpeeks nopeasti, ku yks metroasema oliki suljettu ja jouduin kiertamaan… ja sillaaikaa Annukka oli kerennyt jo lahtea pois sielta. Siispa takaisin maan alle, ja Leicester Squarelle. Sielta sitten loytyi Annukka ja Teemu, joitten kans kierreltiin vahan ympariinsa.

Illalla sitten tulin kotiin, Annukan kans tultiin tubella tanne, ja loppumatkan se sit pyoraili kotiin. Oli ihan alyttoman mukavaa kylla! Nyt pitais vaan joteki saada hommattua se paikallinen puhelinliittyma… mun piti saada se tanaan, muttei siita tullukaan mitaan ku en oo paassy lahtemaan taalta mihinkaan koko paivana. Josko sitten huomenna, sen koulun haastattelun jalkeen!

torstai 21. elokuuta 2008

8. paiva

Tamanhetkinen sijaintini on Wales, Anglesey, Moelfre. Ollaan taalla nyt siis lomalla, lauantaina takaisin Fulhamiin. Tama paikka on kertakaikkiaan ihana, voisin jaada tanne asumaan. Harvoin ihminen nakee mitaan nain kaunista. Kaykaa ihmeessa katsomassa linkki www.angleseyislandcottages.co.uk ja etsikaa sielta talo nimelta Moryn - siina on paikka, jossa olen viimeiset viisi paivaa viettanyt. Talla hetkella istunkin paikan omistajan, Lady Bostonin, toimistossa. Kerrassaan hurmaava vanha rouva kerrassaan hurmaavassa talossa! Seinilla valtavia maalauksia sukulaisista muutamien viimeisten vuosisatojen ajan.

Talla ollaan siis otettu rennosti. Nautittu kylman tuulisista ja sateisista paivista yksityisella hiekkarannalla parin ystavaperheen kanssa. Minun toita on paaosin ollut keittion pitaminen siistissa kunnossa, Rosien paivaunien vahtimista ja iltaisin lastenvahtimista, kun vanhemmat on lahteneet ystaville syomaan. Kaksi iltaa tosin on vietetty meidan keittiossa, toisena sain nauttia grilli-illasta muiden kanssa (minua jopa pyydettiin laulamaan, tosin en millaan onnistunut saamaan aanta kurkusta, kun kaikki istuivat aivan hiljaa, valot himmennettyina, ja kaiken lisaksi George oli ylistanyt mun lauluaanta aivan liikaa - valitettavasti siis jouduin tuottamaan pettymyksen yleisolle). Toisen meidan isannoiman illallisen vietin toisessa talossa lapsenvahtina - huomattavasti mukavampi vaihtoehto mulle kuin illallinen meluisien aikuisten kanssa.

Kavin myos yhdessa talossa (kartano tai linna paremminki!) tassa lahettyvilla. Sen omistaa joku paikallinen miljonaari. Talo oli VALTAVAN suuri. Ja mina nain sisalta vain kaksi huonetta: ne yhteensa jo olivat suurempi kuin meidan huvilamokkimme kalliolla. Ja ne huoneet olivat uima-allashuone ja keittio. En osaa kuvitella mita siita eteenpain on, mutta mulle kerrottiin, etta ylakerrassa on kuusi tenniskentan kokoista makuuhuonetta, jokaiselle oma kylpyhuone, ja etta kerroksia on vahintaan kolme. Eika kyseinen rakennus ollut ainoa pihassa. Niita oli vieressa heti kaksi lisaa. Ja myohemmin mulle naytettiin, missa heidan toinen talo on. Se oli vahan matkan paassa meren rannassa, ja siella kuulema on melkein aina 3 perhetta samanaikaisesti. Omistajat, ja kaksi ystavaperhetta kylailemassa. Ja kolmas talo on toisessa kaupungissa vahan matkan paassa. Pystyn huvin kuvittelemaan, etta heilla saattaa sitten myos olla mokkeja vahan siella sun taalla jne.

Nyt en kauemmin viitsi olla tassa lady B:n koneella - minua ehka kaivataan jo Moryniin takaisin. Joten jatkan siis kunhan paasen takaisin Fulhamiin. Sunnuntai ja maanantai on mun vapaapaivia, kun muut lahtevat ystavaperheen luo vierailulle. Toivotaan, etta George jattaa siis mulle netin auki, ja voin sitten kirjoitella lisaa.

lauantai 16. elokuuta 2008

Huomautus/Sorry

Tama Georgen lappari tosiaan ei oikein tykkaa tasta bloggeri-sivusta, eika juuri mistaan muustakaan, joten en paase muokkaamaan teksteja jalkeenpain, mikali tama nyt edes suostuu naita kaikkia julkaisemaan. Joten pahoittelen siis virheellista paivamaaraa tuossa ylhaalla - tulin siis tanne 13.8. enka 13.6. kuten ylapuolella lukee... Raivostuttavaa, kun en millaan saa sita muutettua! Ostan viela oman koneen taalla, kun ei tahan saa kuvia latailla, eika mitaan muutakaan... Saati sitten asentaa kuvankasittelyohjelmaa ja kasitella kuvia! Niin tukossa kylla muutenkin kone, ettei talla juuri mitaan tee.

Huh, sainpas avauduttua tasta asiasta. Elikkas oman koneen ostoa odotellessa... Katsotaan sitakin kunhan tulen takaisin sielta Walesista ja saan tienattua vahan rahaa.

perjantai 15. elokuuta 2008

Kolmas paiva

Kolmas paiva (ja ensimmainen palkkapaiva, 70 puntaa tienattu!! Fulhamissa alkaa olla pulkassa. Aamuheratys koitti aikaisin, jo puoli yhdeksalta, kun aiti-George lahti kaymaan mokilla. Vei sinne kaapin ja tuolin ja toi tullessaan poydan. Jain siis tyttojen kanssa kotiin, kavin ulkona heidan kanssaan, kuvailin leikkeja (sain muutamia tosi kivoja kuvia!), ruokin tytot, ja laitoin paivaunille. Olivat kuin enkeleita aina sinne kolmeen asti, kun George tuli takaisin. Itse paasin silloin vapaalle, ja sen jalkeen tytoista tuli melko vintioita. Nuorempi pissasi kokolattiamatolle ja vanhempi huusi koko loppupaivan naama punaisena. Ja kiusasi nuorempaa. Se siita vapaasta...

Illemmalla laitoin sitten ruokaa. Roryn ystava tuli illalliselle, joten aikuisille laitettiin ruokaa. Kasvismuhennosta ja perunamuusia. Sain minakin siita osani, keittion puolella ;) Ja kavasin tuossa ulkonakin vahan tuulettumassa Ailan ja Riikan kanssa. Ja kavelylla katsomassa tulevaa kouluani: South Thames Collegea, jossa aloitan syyskuun alussa osa-aikaisena Englanninopiskelijana - 15 tuntia viikossa. Lukukausimaksut huitelevat 200-300 punnan tienoilla, mutta perhe maksaa ne. Siis Jos/kun paasen kouluun sisaan. Muistaakseni 27. paiva haastattelu sita varten.

Georgina oli myos jarjestanyt mulle vahan lisatienestia naapurustossa lapsenvahtina. Kuulema pari kolme tuntia muutaman iltana viikossa, ja noin 20 puntaa per ilta tienestia. Kylla maistuu! Kolmelle perheelle George oli puhunut minusta, joista kahdella on kaksi lasta ja yhdella yksi vauva. Ihan mielenkiinnolla odotan siis aikaa takaisin taalla Lontoossa, kun paasen tutustumaan uusiin ihmisiin.

Nyt meinaa vasyttaa... Talon tiskikoneesta (minusta) alkaa virta loppua, joten tassapa siis odottelen viimeisia tiskeja olkkarin puolelta, jotta paasen pesemaan nekin, ja sen jalkeen unten maille. Aamuseitsemalta lahto Walesiin. Enemman siis sielta tultuani, silla luulen, ettei minulla ole siella konetta kaytossa. Tosin piano siella kuulema mahdollisesti on... Let's see!

torstai 14. elokuuta 2008

Tasta se lahtee

Taalla sita nyt sitten ollaan. Hetken saan istahtaa, kun Georgina on tyttojen kanssa ulkona. Tosiaan, perheeseen siis kuuluu aiti Georgina (George), isa Rory, ja tytot Mia (3v) ja Rose (1,5v). Tama viikko kuulema otetaan rennosti, lauantaina lahdetaan viikoksi Walesiin merenrannalle - yksityisille hiekkarannoille viettamaan aikaa perheen ja ystavien kanssa. Sen jalkeen pistetaan kuulemma hulinaksi ja katsotaan mulle tekemista.

Tama naiden kamppa siis on Fulhamissa, aika vanha kerrostalo, josta "hulppea" asunto - 4 makuuhuonetta, iso olkkari, kylppareita useampi kappale, ihan mukavan kokonen keittio jne... Mun huone tosin on ihan pikkunen koppi, johon just ja just mahtuu sanky, poyta, pesuallas ja lipasto. Ja oma kylppari tietysti vieressa. Pieni koko ei haittaa, se on niin mukava koppi, eristyksissa muista huoneista keittion takana. Sinne ei kylla kuulu turhat metelit, ja siella saan olla omassa rauhassa useiden ovien takana silloin kun silta tuntuu.

Perhe on kerrassaan ihana. Niin ystavallisia ja PUHELIAITA kaikki.

Jaa, taisivat tulla ulkoa... enemman siis myohemmin.

perjantai 8. elokuuta 2008

Ennen lähtöä

Maanantaina lähtö Helsinkiin, keskiviikkoaamuna Lontooseen, ja kaikki on vielä levällään. Saapa nähdä onko minusta lähtijäksi... Ainakin ne verkkopankkitunnukset jäi hoitamatta!

Matkalaukut ovat auki Jyväskylästä tulon jäljiltä - täynnä tavaraa. Esikarsinta mukaan lähtevistä tavaroista on hoidettu, tosin niitä on kyllä vielä puolet liikaa. Nuottipinot pitäisi selata ja valikoida mukaan lähtevät. Muutkin "tärkeät" paperit pitäisi katsoa läpi, ja haluttaa vielä nähdä vaikka kuinka monta tänne jäävää kaveria.

Miksi siis istun koneella ja tuhlaan aikaani? Ei muuta kun hoitamaan asioita pois päiväjärjestyksestä.