Mitä hänelle sitten tapahtui?

Eipäs ole kerta kaikkiaan tullut päivitettyä blogia. Vajaan vuoden ajan siivosin hotellia, sitten aloitin opiskelut Oulun taide- ja taitoainepainotteisessa luokanopettajakoulutuksessa. Se on kuin minua varten tehty koulutus. Muista syistä viime talvi veti kuitenkin voimat vähiin ja mielen ahtaalle, mutta ystävien ja ammattiavun voimin sieltä nousin voittajana. Tällä hetkellä yritän luovia itseäni läpi rästiin jääneiden tehtävien, jotta saisin edes muutaman opintopisteen vielä pankkiin - viikon päästä aloitan kesätyöt ulkomaalaushommissa täällä Oulussa.

Ajattelin liittää tähän runon, jonka löysin arkistojen syövereistä. Se on kirjoitettu 6.2.2010, se on vajavainen ja huono, mutta runo kuitenkin. Se on kirjoitettu silloin, kun pahin oli jo selätetty ja suunta alkoi ottaa ylöspäin.


Mitä minä mietin...

Syöksyn harmaaseen usvaan,
kuramontusta karmeampaan.
Eteenpäin rämmin kuin unessa,
elän päivän kerrallaan.
Ja sieltä pohjalta nousen
kerta toisensa jälkeen vaan
miettien missä mättää.
Päätän yrittää uudestaan.

En osaa olla se tyttö,
mitä muut multa odottaa.
Sen eteen teen vain työtä,
enkä tajua ollenkaan,
että riittää kun vain on.

Siksi pyydän nyt anteeksi:
Olen ollut itsekäs.
Vaadinkin muilta vain liikaa,
vaikka pitäisi ymmärtää
ottaa vastaan se rakkaus,
jota ystävät tarjoaa.
Saada siitä voimaa
nauttia elämästään

Jostain hauraasta toiveesta tartuin,
kun muitakaan ei ollut.
Joka päivä on uusi yritys,
joka päivä on mahdollisuus
yrittää ponnistaa eteenpäin.
On pohjalta ennenkin noustu
(ja sinne palattu uudestaan).
Ystävät kun auttaa ja tukee
toinen toisiaan vuorollaan
ja ristii kädet rukoukseen,
kesä tulee vielä sydämeen.

En osaa olla se tyttö
mitä muut multa odottaa
Sen eteen teen vain työtä
Enkä tajua ollenkaan
että riittää kun vain on.


Täten haluan kiittää jokaista, joka on jollain tasolla seissyt rinnallani, tukenut minua, kun olen ollut uupunut ja ahdistunut. Jokaista, jolla on riittänyt edes ripaus ymmärrystä sitä kompuroivaa kulkijaa kohtaan, joka unohti, mitä unelmat ovat. Kiitos niistä ajatuksista, joita mahdollisesti minulle olette suoneet, pienten arkisten asioiden tukemana, jaksoin aamuisin herätä, vaikka yö olisi ollut kuinka pimeä hyvänsä.

Ei muuta tänä tiistaiaamupäiväisenä hetkenä...


Karo niijaa.