Kuviot selkenevät

Eilinen oli mahtava päivä! Aamulla olin vielä autuaan tietämätön kaikista päivän yllätyksistä. Ensinnäkin nukuin liian pitkään, ja sitten minulla tuli hirmuinen kiire, kun olin luvannut lähteä äitille makutuomariksi silmälasien ostoon, ja puoli kahdeltatoista piti olla jo menossa Ouluun. Ja heräsin tosiaan vasta puoli yhdeltätoista. Nopeasti siis käväsin suihkussa ja niin sitä mentiin.

Taas menossa Ouluun. Eipä vasta ollutkaan kuin kolmas kerta viikon sisällä: viime viikon maanantaina ajelin itse sinne tiistain työhaastattelua varten, tiistai-iltana tulin takaisin Tornioon; keskiviikkoiltana taas Ouluun torstain työhaastattelua varten ja perjantaiaamuna kukonlaulunaikaan takaisin taas Tornioon täällä pidettävää työhaastattelua varten. Olipa sekin reissu, se kun piti herätä puoli viideltä perjantaiaamuna... No, siitä ehkä lisää vähän myöhemmin. Tosiaan sitä taas istuttiin autossa ja tutut maisemat vilisivät ikkunoista. Olo oli uninen ja taisin nukahtaakin. Sitten soi puhelin. Kesti kyllä hetken aikaa ennen kuin tajusin mikä puhelu se oikein oli. Olin siis tosiaankin saanut töitä! Tiistain haastattelussa oli lykästänyt, ja minusta tulee Sokoshotelli Arinaan kerroshoitaja. Muutto Ouluun pikimmiten ja torstaiaamuna yhdeksäksi töihin. Huh huh ja iso wau. Valtava paino tipahti harteilta ja jo alkoi hymyilyttää. Vielä kämppä pitäisi löytyä...

Onneksi otin läppärin mukaan, ja kun Oulussa sitten mentiin subille, kaivoin koneen esiin ja vuokrakämppiä katsomaan. Viisi vaihtoehtoa kaivoin esiin, joista isän kanssa todettiin kaksi potentiaaliseksi vaihtoehdoksi, ja joihin sovittiin esittely vielä samalle illalle. Ensimmäinen vaihtoehto oli kaksio keskustassa, neliöitä vallan riittävästi, ja vuokraakin ihan kiitettävästi - 500e/kk+vesi+sähkö ja sisältää lämmitystolpalla ja katoksella varustetun autopaikan. Paitsi ettei minulla ole autoa. Toinen vaihtoehto oli yksiö Kynsilehdossa, vuokra 460e/kk sis. sähkön, veden, internetin ja kaiken muun mukavan. Ensin päätettiin mennä katsomaan keskustan kämppää, Kynsilehto kun on sen verran kaukana kuitenkin. Ja johan tärppäs! Pääsin kämppään ja päätin, että that's it! Loistava sijainti, mukava kaikin puolin, koko sisusta rempattu vuosi sitten ja muutenki mahottoman mukava paikka. Eipä tarvinnut toista paikkaa käydä katsomassakaan.

Ikävästi alkanut päivä eteni aika mukavasti - aamulla olin vielä työtön ja illalla minulla oli jo työpaikka ja kämppä. Huomenna sitten kamat autoon ja Ouluun, ja perjantaina saan siirtää itseni uuteen asuntoon, kun edelliset vuokralaiset siirtävät itsensä pois.

Joo, ja tosiaan se viime perjantai. Olin Myllyojalla yötä kaverilla, ja rahattomana minun piti tietenkin päästä sitten toisen kaverin kyydillä Tornioon. Junaan ei ollut varaa (eikä ole vieläkään), joten kiitollisena turvauduin rekkakuskikaveriini. Se päätti aloittaa työt puoli kuudelta aamulla, eikä minulla sitten ollut asiaan mutisemista. Tupoksesta siis kaveri aikoi siihen aikaan lähteä liikkeelle, ja jostakin pitäisi sitten lasti hakea - tarkasta lastauspaikan sijainnista ei tietoa. Piti siis lähtiessä ottaa minut kyytiin, mikä tarkoittaa sitä, että oli käveltävä jonnekin isomman tien varteen. Aluksi sovittiin, että menen Kuusamon risteykseen, mutta sitten tultiin siihen tulokseen, että se ramppi on vähän hankala rekalle, joten minun piti sitten aikaisemmalle rampille kävellä jonnekin Raksilan kulmille. Mikä lie... Matkaa sinne oli viitisen kilometriä, joten jos kuski lähtee Tupoksesta puoli kuudelta, niin kaiken logiikan mukaan minun piti lähteä Myllyojalta kipsuttelemaan korkkareissani viimeistään viideltä. Aamulla.

Parin tunnin yöunien jälkeen heräsin puhelimen piipitykseen, kiskoin hynttyyt niskaan, nappasin ruisleipäpalan mukaan ja puskin itseni ulos jäätävään tuuleen ja pakkaseen. Oli vielä säkkipimeää, ja liikenteessä ei ollut muita kuin hieman uninen postinkantaja. Aloitin pitkän taipaleen kohti paikkaa,jonne piti päästä, mutten tarkalleen tiennyt miten sinne pääsee. Jossain vaiheessa päättelinkin jo, että taidan olla vähän myöhässä aikataulusta, joten ei muuta kuin reippaammasti töppöstä toisen eteen. Ja liukastelua ja luistelua ja nilkkojen hajoittamista hiekoittamattomilla teillä. Mutta hetkinen, kaveri oli luvannut soittaa Tupoksesta lähtiessään, eikä puhelua vieläkään kuulunut. Kello oli jo kymmentä vaille kuusi, kun lopulta selvisin perille, eikä toisesta kuulunut mitään. Ja sitten se soitti, pahoitteli myöhästymistä ja lähti ajelemaan. Parinkymmenen minuutin palelutärinä tiedossa. Siitä onneksi selvittiin väsymyksen avulla - aivot oli vielä narikassa.

Viimein mäentakaa näkyi tervetullut näky - oranssi Herajärven rekka. Ei muuta kuin kyytiin lämmittelemään ja nokka kohti lastauspaikkaa. Minnehän navigaattori neuvoo? Pahalta se kyllä näytti, että sinne ohjataan, mistä olin juuri tullut. Kyllä, Kuusamon rampista ylös (siihen olisi ollut matkaa vain 2km), ja joo...siitä ohi, tuolla olin yötä (tieltä n.500m sivuun). Jaha. No, oikea paikka löytyi, ja palatessa yöpaikan ohi ajettiin kello n. 8.00. Jos oltaisiin viitsitty selvitellä paikkoja perinpohjin edellisiltana, olisin saanut nukkua 3 tuntia pidempään eikä olisi tarvinnut kävellä puolta kilometriä kauemmaksi. Ihanaa! Tornioon kuitenkin ehdittiin aikataulussa, ja sain kyydin kotiovelle asti. Sitten ei muuta kuin vähän taas leipää suuhun ja työhaastatteluun. Paitsi ettei Volvonrämä halunnut lähteä käyntiin, ja siinä yrittäessä aika kului... Sitten kun huomasin, että voin lähteä pyörällä, kello oli jo siinä ja siinä ehdinkö pyörälläkään enää. Enkä todellakaan ehtinyt, kun ensinnäkin pyöränavain oli hukassa ja toiseksi pyöränlukko jäässä ja kolmanneksi armoton vastatuuli. Myöhästyin 5 minuuttia työhaastattelussa ja sanoin hyvästit sille työpaikalle.

Onneksi kuitenkin sain sen mieluisimman paikan, eli hotellinsiivousjobin! Nyt pitäisi alkaa lappaa tavaroita laatikoihin jo kovaa kyytiä, että saan huomenna mahdollisimman paljon vietyä. Viikonloppuna sitten kai loput.