Arkea

Ai mitä? Enkö muka ole muistanut päivittää blogia? Onko jotain päivitettävää? Enää ei päde vanha, kavereille tuttu sanonta, että siellä missä Karo, siellä sattuu ja tapahtuu. Ei tosiaankaan satu eikä tapahdu. Vai olenko vain turtunut tähän arkeen niin, etten jaksa vetää pikkujutuista enää niin isoa meteliä, minkä seurauksena myös arjen komiikka kuolee?

Mitäkö olen tehnyt?

Noo... tuotaa... joo! Töissä oon ollu! Oulun Sokos Hotel Arinassa oon siivonnu huoneita. Ehkä kaks viikkoa nyt, vai oisko enemmänki? Ei voi muistaa sellasia asioita, kun ajantaju katoaa. Ei siksi, että olisi ratkiriemukasta, vaan siksi, että jokainen päivä on samanlainen. Ei voi oikein muistella, että ”ai niin, hetkinen joo, se olikin se päivä”. Ja älkää kysykö multa mikä viikonpäivä nyt on. Aamulla oli keskiviikko, nyt on perjantai, kalenteri näyttää maanantaita. Mutta oikeastaan, mitä väliä viikonpäivillä edes on? Töitä mulla kuitenkin on. Ja töitten jälkeen vien pulloja Anttilaan ja käyn Coffarissa kahvilla, minkä jälkeen tulen kämpille. Kämpillä luen ja juon glögiä. Soitan ehkä jollekin, ja istun koneella. Ja luen. Mikä ihmeen sosiaalinen elämä? Kenellä riittää sellaiseen energiaa, varsinkin kun ei vain kerta kaikkiaan tunne ketään? Vaatii liikaa ponnistuksia yrittää järjestellä uusia ympyröitä raskaan työpäivän jälkeen. On niin helppo vain kaatua sänkyyn, nyt kun sellaisenkin tänne olen saanut.

Ei mulla ole mitään valittamista. Mulla on kuitenkin oma kämppä täynnä tavaraa, jääkaapissa ruokaa taas hetkeksi, töitä, ja palkkapäivä häämöttää jossain parin viikon päässä. Mulla on kirjoja ja kirjastokortti, ja tämä läppäri pahimpaan sosiaaliseen nälkään. On aikaa itselle ja omille ajatuksille. Muuta ei sitten juuri olekaan kuin aikaa. Tätähän sitä on odotettu! On oikein rauhallinen ja tasainen olo, melko säännöllinen vuorokausirytmi, vahva olo. Työstä uupuneenakin nautin tästä kaikesta – hiljaisuudesta, yksinäisyydestä (suurimman osan ajasta), omasta itsestäni. Ja vielä kun tiedän, että ystävät eivät minua unohda, vaikka tänne vähän erakoidunkin.

Sain muuten kudottua pipon ja oon tosi ylpeä itsestäni! Käsityökärpänen puraisi.

Joululomalla kotona käydessä pitää muistaa ottaa luistimet mukaan.


Tammikuussa ajattelin aloittaa uuden harrastuksen – kuntonyrkkeilyn. Pitäs tuo selkä saada taas kuntoon...



Mukavaa joulunodotusta kaikille!

Uutta meininkiä ynnä muuta

Tulipas kommenttia ja kysymystä edellisen tekstin loppuun, ja vastaan nyt siis pariin kysymykseen. Sama laittaa tänne blogiin, niin saa toisetkin lukea! Yritän nyt muistella siis joitakin "elämän tosiseikkoja" Englannista, ennen kuin palaan nykyhetkeen ja ensimmäiseen työpäivääni täällä Oulussa.

Ihan aluksi pari vinkkiä jokaiselle, joka harkitsee au pairiksi lähtemistä, ihan minne päin maailmaa tahansa.

1) Lähde järjestön kautta, ehdottomasti! Vaikka kuinka olisit varma siitä, että tuleva perheesi on täydellinen, et voi koskaan tietää mitä tuleman pitää. Kolmen brittiperheen perusteella voin sen sanoa syvällä kokemuksen rintaäänellä, että ulkokuori ja arkitodellisuus ovat eri asia. (No okei, minulla sattui huono tuuri, mutta kannattaa varautua kaikkeen!) Järjestön kautta sinua ei ainakaan voida pitää orjatyöläisenä ja on selkeää, mitä työtehtäviisi kuuluu.

2) Perille päästyäsi, tehkää kirjallinen sopimus, jossa tulee ilmi kaikki tarpeellinen. Palkka, työtehtävät, työtunnit, vapaapäivät (ja vapaapäivien työtehtävät)... Sopikaa myös siitä, millaiset rahoitukset hoidat itse, ja mitä perhe maksaa sinulle.

3) Sopikaa palkanmaksupäivä, ja vaadi palkkasi sovittuna päivänä kokonaisuudessaan.

4) On myös mukavaa tietää, saatko viettää viikonloppuja pois kotoa. Kaikki eivät saa, eikä myöskään kaverien kotiintuonti onnistu joka perheessä.

Siinäpä tuli näin äkkiseltään muutama asia, jotka itseltä jäi hoitamatta, ja jotka näin jälkikäteen tuntuvat isoilta asioilta, jotka olisi kannattanut selvitellä kuntoon.

Ja Elinan kysymyksiin ("Oliko siellä kuinka alkeellista? Siis tarkoitan lähinnä suihkuja, ruokia.. Söikö perhe paljon rasvaista ruokaa?") sitten. Alkeellista ei nyt varsinaisesti ollut, mutta ainakin erilaista.
Kolmesta perheestäni kahdella ei ollut tiskikonetta, joten jouduin tiskaamaan kaiken käsin. En kyllä osaa sanoa kuinka yleistä se on. Epäkäytännöllisintä mielestäni oli kodinhoitohuoneiden puuttuminen, ja pyykinhuolto tapahtui pääasiassa ahtaissa keittiöissä - märät pyykit ripustettiin makuuhuoneisiin kuivumaan, ja silityshommat tuli tehtyä milloin missäkin. Kylppärit oli missä mitäkin, oikeita suihkuja kuitenkin löytyy harvassa ihan yleisesti ottaen. Ja jos suihku löytyy, niin paineella siitä ei saa vettä tulemaan juuri missään. Yhdessä paikassa minulla ei lämmin vesi loppunut koskaan, kahdessa paikassa en tainnut käydä kuin kerran tai pari täysin lämpimässä suihkussa/kylvyssä. Siis siellähän kylvetään! Aluksi vierastin käytäntöä, mutta kun siihen kerran oppi, niin sitä oikein odotti vapaapäivän aamua, kun sai syöksyä kuumaan ammeeseen lojumaan. Talot ovat jäääääätävän kylmiä, vieläkin palelee ajatus ikkunan alta puhaltavasta tuulesta. Lasit kun olivat yksinkertaisia, eikä mitään tiivisteitä tai muita tunnettu, niin suurimmassa osassa huoneista vetää. Ja lämmityksiä ei raskita pitää päällä kuin joskus - sähkö kun on kallista. Siis kylmät talot ja kylmät suihkut, joihin on totuteltava. Lohduttavaa on tietää, että niihin kyllä tottuu.
Ruuista minulla ei juurikaan ole kokemusta. Cottage pie tuli tutuksi kuten myös ranskanperunat rasvaa tihkuvien sitkeiden lihojen kera sekä erilaiset pastaruuat. Ensimmäisessä perheessä laitettiin harvoin muuta ruokaa kuin paahtoleipiä, paahtoleipiä ja paahtoleipiä, milloin minkäkin kanssa. Toisessa perheessä ruokailtiin kyllä joka ilta, aina joskus 9-10 aikaan. Ruoka oli herkullista! Joka päivä oli alkupalasta (mahdollisesti 2 erilaista) kaikkea aina jälkiruokaan asti. Oli salaattia, vihanneksia (paistettuja ja tuoreita), hedelmiä, kalaa eri tavoin laitettuna, piirakoita jne. Namnam! Ja viimeisessä paikassa en sitten syönyt juuri mitään - en osaa sanoa mitä perhe söi, kun M ei minulle asti laittanut ruokaa. Jotakin siellä käryytettiin. Kannattaa muistaa, että 90% Englannissa olleista au paireista tulee lihonneena takaisin kotiin. Toiset vain lihoo enemmän, toiset vähemmän: puhutaan yleisesti Englannin 10 kilosta.

Muutamia mieleenjääneitä "kummallisuuksia" Englannissa:

1) Maitopullot. Tyhjät pullot jätettiin ulko-oven eteen, ja 2 kertaa viikossa maitomies kävi täyttämässä ne.

2) Posti. Postipojat toivat paketin kuin paketin ovelle - keltainen kuljetus toimi.

3) Kokolattiamatot. Hyi hirveä miten epähygienistä (jos olette lukeneet aiempia tekstejä, tiedätte mistä puhun - lattialle pissailut ja kakkailut, kuraiset koirat jne). Mutta toisaalta ihanan lämpimät kylminä aamuina.

4) Vasemmanpuoleinen liikenne. Siihen totutteluun meni aikaa. Onneksi tien reunassa suojatien kohdalla luki maassa joko "look left" tai "look right" ja vielä nuoli perässä estämässä väärinkäsityksiä.

5) Teen litkiminen. Teetä juotiin aamupalaksi, luonaaksi, välipalaksi, illalliseksi jne. Ja maitoa mustaan teehen.

6) Metrokartta ja metrot. Hui hirvitys aluksi niitä sokkeloita ja sekaannuksia suljetuilla pysäkeillä. Ei sovi unohtaa "mind the gap":ia ja "mind the closing doors":ia. Eikä oysteriä, joka tyhjeni aivan liian usein.

7) Double deckerit. Punaiset kaksikerroksiset bussit, hurjapäiset kuskit, ja kuulutukset lähtöpysäkistä, päätepysäkistä ja seuraavasta pysäkistä.

8) Porttivahdit. Ne oli hauskoja sällejä, säilö ihmisten postipaketteja, matkalaukkuja ja muuta mukavaa kopissaan. Ja aukoivat yövuorossa autopuomia myöhäisille kotiintulijoille.

9) Kamalat varashälytyssysteemit. Pitivät kamalaa meteliä, ja kaikki koodit piti osata ulkoa. Oli aamukoodia, koira kotona -koodia, kaikki ulkona -koodia, kotiintulokoodia, yökoodia jne. Ja sitten se, mitä ovia sai aukoa minkäkin koodin aikana.

10) Kaasuhellat ja -uunit! Mikä kamala laite... Yritäppä paistaa suklaapiirakkaa uunissa, kun lämpötilavaihtoehtoja on gas 1:stä gas 5:een. Millehän lämpötilalle laitetaan. Ja milloin uuni on valmis?

Tulipa nyt muisteluta vähän Englannin ihmeitä, ja palaan siis tähän päivään. Tosin teen sen vain lyhyesti, koska maha huutaa ruokaa. Eli aamulla kaasuttelin uuden-huomenna-minun kämppäni pihalle auton parkkiin, ja sieltä kävelin Sokos hotelli Arinaan Rotuaarille. Meitä oli siellä 4 uutta työntekijää, ja päivä oli pelkkää perehdytystä. Työsopimusta ei saatu tehtyä, kun ohjelma vastusti, ja seuraava työpäivä on vasta maanantaina. Positiivistä on se, että ehdin viikonlopun aikana hyvin muuttaa asuntooni, ja että sattui aaaainakin yksi mahdottoman mukava tyttö samaan porukkaan. Ja mehän tunnettiin vaikka kuinka paljon samoja ihmisiä, kun ruvettiin kaivelemaan asioita. Kivaa!

Nyt sitten syömään...

Kuviot selkenevät

Eilinen oli mahtava päivä! Aamulla olin vielä autuaan tietämätön kaikista päivän yllätyksistä. Ensinnäkin nukuin liian pitkään, ja sitten minulla tuli hirmuinen kiire, kun olin luvannut lähteä äitille makutuomariksi silmälasien ostoon, ja puoli kahdeltatoista piti olla jo menossa Ouluun. Ja heräsin tosiaan vasta puoli yhdeltätoista. Nopeasti siis käväsin suihkussa ja niin sitä mentiin.

Taas menossa Ouluun. Eipä vasta ollutkaan kuin kolmas kerta viikon sisällä: viime viikon maanantaina ajelin itse sinne tiistain työhaastattelua varten, tiistai-iltana tulin takaisin Tornioon; keskiviikkoiltana taas Ouluun torstain työhaastattelua varten ja perjantaiaamuna kukonlaulunaikaan takaisin taas Tornioon täällä pidettävää työhaastattelua varten. Olipa sekin reissu, se kun piti herätä puoli viideltä perjantaiaamuna... No, siitä ehkä lisää vähän myöhemmin. Tosiaan sitä taas istuttiin autossa ja tutut maisemat vilisivät ikkunoista. Olo oli uninen ja taisin nukahtaakin. Sitten soi puhelin. Kesti kyllä hetken aikaa ennen kuin tajusin mikä puhelu se oikein oli. Olin siis tosiaankin saanut töitä! Tiistain haastattelussa oli lykästänyt, ja minusta tulee Sokoshotelli Arinaan kerroshoitaja. Muutto Ouluun pikimmiten ja torstaiaamuna yhdeksäksi töihin. Huh huh ja iso wau. Valtava paino tipahti harteilta ja jo alkoi hymyilyttää. Vielä kämppä pitäisi löytyä...

Onneksi otin läppärin mukaan, ja kun Oulussa sitten mentiin subille, kaivoin koneen esiin ja vuokrakämppiä katsomaan. Viisi vaihtoehtoa kaivoin esiin, joista isän kanssa todettiin kaksi potentiaaliseksi vaihtoehdoksi, ja joihin sovittiin esittely vielä samalle illalle. Ensimmäinen vaihtoehto oli kaksio keskustassa, neliöitä vallan riittävästi, ja vuokraakin ihan kiitettävästi - 500e/kk+vesi+sähkö ja sisältää lämmitystolpalla ja katoksella varustetun autopaikan. Paitsi ettei minulla ole autoa. Toinen vaihtoehto oli yksiö Kynsilehdossa, vuokra 460e/kk sis. sähkön, veden, internetin ja kaiken muun mukavan. Ensin päätettiin mennä katsomaan keskustan kämppää, Kynsilehto kun on sen verran kaukana kuitenkin. Ja johan tärppäs! Pääsin kämppään ja päätin, että that's it! Loistava sijainti, mukava kaikin puolin, koko sisusta rempattu vuosi sitten ja muutenki mahottoman mukava paikka. Eipä tarvinnut toista paikkaa käydä katsomassakaan.

Ikävästi alkanut päivä eteni aika mukavasti - aamulla olin vielä työtön ja illalla minulla oli jo työpaikka ja kämppä. Huomenna sitten kamat autoon ja Ouluun, ja perjantaina saan siirtää itseni uuteen asuntoon, kun edelliset vuokralaiset siirtävät itsensä pois.

Joo, ja tosiaan se viime perjantai. Olin Myllyojalla yötä kaverilla, ja rahattomana minun piti tietenkin päästä sitten toisen kaverin kyydillä Tornioon. Junaan ei ollut varaa (eikä ole vieläkään), joten kiitollisena turvauduin rekkakuskikaveriini. Se päätti aloittaa työt puoli kuudelta aamulla, eikä minulla sitten ollut asiaan mutisemista. Tupoksesta siis kaveri aikoi siihen aikaan lähteä liikkeelle, ja jostakin pitäisi sitten lasti hakea - tarkasta lastauspaikan sijainnista ei tietoa. Piti siis lähtiessä ottaa minut kyytiin, mikä tarkoittaa sitä, että oli käveltävä jonnekin isomman tien varteen. Aluksi sovittiin, että menen Kuusamon risteykseen, mutta sitten tultiin siihen tulokseen, että se ramppi on vähän hankala rekalle, joten minun piti sitten aikaisemmalle rampille kävellä jonnekin Raksilan kulmille. Mikä lie... Matkaa sinne oli viitisen kilometriä, joten jos kuski lähtee Tupoksesta puoli kuudelta, niin kaiken logiikan mukaan minun piti lähteä Myllyojalta kipsuttelemaan korkkareissani viimeistään viideltä. Aamulla.

Parin tunnin yöunien jälkeen heräsin puhelimen piipitykseen, kiskoin hynttyyt niskaan, nappasin ruisleipäpalan mukaan ja puskin itseni ulos jäätävään tuuleen ja pakkaseen. Oli vielä säkkipimeää, ja liikenteessä ei ollut muita kuin hieman uninen postinkantaja. Aloitin pitkän taipaleen kohti paikkaa,jonne piti päästä, mutten tarkalleen tiennyt miten sinne pääsee. Jossain vaiheessa päättelinkin jo, että taidan olla vähän myöhässä aikataulusta, joten ei muuta kuin reippaammasti töppöstä toisen eteen. Ja liukastelua ja luistelua ja nilkkojen hajoittamista hiekoittamattomilla teillä. Mutta hetkinen, kaveri oli luvannut soittaa Tupoksesta lähtiessään, eikä puhelua vieläkään kuulunut. Kello oli jo kymmentä vaille kuusi, kun lopulta selvisin perille, eikä toisesta kuulunut mitään. Ja sitten se soitti, pahoitteli myöhästymistä ja lähti ajelemaan. Parinkymmenen minuutin palelutärinä tiedossa. Siitä onneksi selvittiin väsymyksen avulla - aivot oli vielä narikassa.

Viimein mäentakaa näkyi tervetullut näky - oranssi Herajärven rekka. Ei muuta kuin kyytiin lämmittelemään ja nokka kohti lastauspaikkaa. Minnehän navigaattori neuvoo? Pahalta se kyllä näytti, että sinne ohjataan, mistä olin juuri tullut. Kyllä, Kuusamon rampista ylös (siihen olisi ollut matkaa vain 2km), ja joo...siitä ohi, tuolla olin yötä (tieltä n.500m sivuun). Jaha. No, oikea paikka löytyi, ja palatessa yöpaikan ohi ajettiin kello n. 8.00. Jos oltaisiin viitsitty selvitellä paikkoja perinpohjin edellisiltana, olisin saanut nukkua 3 tuntia pidempään eikä olisi tarvinnut kävellä puolta kilometriä kauemmaksi. Ihanaa! Tornioon kuitenkin ehdittiin aikataulussa, ja sain kyydin kotiovelle asti. Sitten ei muuta kuin vähän taas leipää suuhun ja työhaastatteluun. Paitsi ettei Volvonrämä halunnut lähteä käyntiin, ja siinä yrittäessä aika kului... Sitten kun huomasin, että voin lähteä pyörällä, kello oli jo siinä ja siinä ehdinkö pyörälläkään enää. Enkä todellakaan ehtinyt, kun ensinnäkin pyöränavain oli hukassa ja toiseksi pyöränlukko jäässä ja kolmanneksi armoton vastatuuli. Myöhästyin 5 minuuttia työhaastattelussa ja sanoin hyvästit sille työpaikalle.

Onneksi kuitenkin sain sen mieluisimman paikan, eli hotellinsiivousjobin! Nyt pitäisi alkaa lappaa tavaroita laatikoihin jo kovaa kyytiä, että saan huomenna mahdollisimman paljon vietyä. Viikonloppuna sitten kai loput.

Tulevaisuus ja tietämättömyys

Nyt on kysely blogin kohtalosta ohi, ja tässä vähän tuloksia:

Ylivoimainen voittaja on siis
1. Jatka arkielämän kommellusten kirjoittelua, 17 ääntä,
joten sillä jatketaan eteenpäin.

Mahdollisesti myös näitä tullaan näkemään blogissani:
2. Pukkaa kuvaa tulemaan, 7 ääntä, ja
3. Kirjoittele runoja ja tajunnan virtaa, 4 ääntä.
Kuka tietää, kuvia varmaankin on tulossa, toivotaan ainakin niin!

Ääniä saivat myös
4. Pohdiskele kaikkea, 3 ääntä ja
5. Jätä tällaisekseen, anna olla; 2 ääntä,
joten saa nähdä kuinka käy. En usko, että ainakaan raskin jättää tätä tällaisekseen.

Yhtään ääntä ei saanut kohta "Poista koko roska", eikä kohta "Jotain muuta", joten jätetäänpäs ne omaan arvoonsa. Blogi siis jatkaa taivaltaan, toivottavasti keräten lukijan sieltä toisen täältä, vaikkei elämäni nyt enää niin eksoottista olekaan kuin hullussa Britanniassa.


Moni on kysellyt, mitä teen nyt. Nyt juuri tällä hetkellä ja tulevaisuudessa - kummastakaan en oikein tiedä. Ei, en todellakaan tiedä mitä teen tällä hetkellä! Yritän etsiä töitä, ja yritän tehdä järkeviä ratkaisuja. Tärkeintä tällä hetkellä olisi ehkä selvittää, mitä minä oikeasti itse haluan. Olisi kiva tehdä jotain, mihin minulla ei ole mahdollisuutta sitten todennäköisesti moneen vuoteen, mutta mitä sellainen on? Haluan nauttia, haluan vähän aikaa pysyä kuitenkin paikoillaan ja tuntea olevani turvassa. Vai haluanko? Jaksanko olla paikoillaan? Kuten huomaatte, en tiedä mitä aion tehdä. Minulla ei ole aavistustakaan! Tällaiseen tilanteeseen joutuu herkästi, kun hyvin tehdyt suunnitelmat romahtavat, ja tuntuu kuin matto olisi vedetty alta. Jaloilleen on niin mielettömän vaikea päästä ja olo on kuin päähän iskun saaneella. Sisällä huutaa ääni "mitä minä teen, mitä minä haluan tehdä" ja järki huutaa takaisin "ole hiljaa, pitää ajatella". Siitäkös soma sota syttyy, ja tyttö hämmentyy omasta itsestään.

Lukijat toivoivat arkielämän kommelluksia, mitä minulle kyllä sattuu ja paljon. Nyt on valitettavasti ajatukset vähän lukossa, eikä oikein juttua irtoa. Olihan mulla toki synttärit viime viikolla, ja tyttäret kävivät kyläilemässä. Hauskaa oli, kertakaikkiaan!, ja sai taas kunnon naurut naurettua. Sain lahjaksi kaikkea, mitä 19-vuotias (musiikki-intoilija) tyttö vain voi tarvita:
kirja Rotumies - opas miehen valintaan (no kotiväeltä tietenkin, ja kirja on saanut aikaan monta hihityskohtausta yksinäisessä lukunurkassani)
no se mies sitten - Kevin-barbi, jonka oli tarkoitus vastata mun miesihannetta, mutta jolla olikin liian lyhyet kädet ja koukkupolvet
auto - Corvette 1958, valitettavasti vain pienoismalli (Rolls-Royce tulee kuulemma jälkikäteen)
soittimia - muovisaksofoni, jolla voi soittaa mystisiä (epävireisiä) jazz-sointuja illan hämärään, ja c-duuri huuliharppu, jolla opin jo soittamaan monta kivaa laulua
ja viimeisimpänä, joskaan ei vähäisimpänä Laulu isolla ällällä.
Kun tytöt sitä lauloivat, en tiennyt itkeäkö vai nauraa, joten tein vähän molempia. Hilpeä ilta oli, lauleltiin, ja soiteltiin vähän pianoa ja huuliharppua ja saksofonia. Syötiin! Ja saatiin illan päälle yksi miesseuralainenkin paikalle, joka taisi olla aika pökerryksissä parin tunnin jälkeen meidän jutuista ja hillittömästä nauramisesta. Toivottavasti ei aivan kamalaa järkytystä kokenut. Luultavasti ei, kun eilen illalla saatiin sitten sen luona käydä kahvilla.

Tässä pitäisi kai vääntäytyä ylös sängynpohjalta, kävästä suihkussa, ja pistää nokkansa lumiseen pakkasilmaan. Kello käy jo pitkällä iltapäivää, ja mie vielä täälä.

5. päivä Suomessa

Isä tuossa kävi kysäsemässä, että vieläkö olen Englannissa, muutama päivä jäljellä. Oli kuulema jäänyt blogi kesken, ja pitäisi senkin mukaan kotiutua. Tosiaan siis Suomessa jälleen olen! Ja ah tätä ihanuutta ja riemua, syksyn pimeää ja kylmää harmautta. Tätä sitä ikävöi Lontoon sateisilla kaduilla.

Voisin tässä kyllä ihan nopeasti kertoa viimeisimmät saikkaukset sitten edellisen tekstin. Viimeiset vapaapäivät Lontoossa, eli viikko sitten viikonloppuna, vietin erittäin mielenkiintoisesti. Lauantaina istuin omassa huoneessa koko päivän aamusta iltaan. Pakkailin ja istuin tietokoneella, enkä jaksanut alkaa millekään järkevälle kaatosateen kanssa. Sunnuntaina heräsin auringonpaisteeseen, joten suuntasin kulkuni Lontoon keskustaan. Siellä vietettiin aikaa Klasun ja Helmin kanssa - käveltiin ympäriinsä ja katseltiin maisemia. Ihasteltiin Lontoota, syötettiin puluille lakua, käytiin Sloane Squarella ranskalaisessa kahvilassa ja kauhisteltiin kalliita kauppoja. Illan päälle päätin lähteä konserttiin, ja käytiin kuuntelemassa Bachia ja Händeliä St. Paul's Churchissa Covent Gardenissa Sasun ja yhen toisen pojan kans (en muista nimeä vieläkään!). Oli ihan kiva konsertti, ei sen parempi, mutta ei huonompikaan. Juuri 5 punnan arvoinen - Händelistä tykkäsin kovastikin. Konsertin jälkeen marsiskeltiin Waterin rantaan, missä Klaus ja Helmi odottelivat ilmapallojen kanssa. Siinä jonkin aikaa poristiin, sanottiin tervemenoa ja lähdettiin kukin omalle suunnalleme. Lämmin ja mahdottoman mukava viimeinen päivä takana! Kiitos siitä kaikille mukaville ihmisille ja aurinkoarmaalle taivaalle.

Maanantai, viimeinen aamu Arden Roadilla, koitti jälleen surkean harmaana ja kosteana. Pakkailini viimeset tavarani - osaa vaatteita en löytänyt kerta kaikkiaan mistään ja jätesäkillinen krääsää, kenkiä ja kuteita lensi roskikseen. Justin oli kuvauskeikalla, Tabitha koulussa, ja Martine otti Bayleyn mukaan ja lähti shoppailemaan. Huikkasi vain ovelta, että jätä avain postilaatikkoon, jos ei kukaan ole ehtinyt tulla takaisin ennen kuin lähden. Tosin molemmat, sekä Martine, että Justin kuulema kotiutuisivat ennen yhtätoista, jolloin minun pitää lähteä. Kello lähenteli yhtätoista, eikä ketään kuulu. Minulla oli vielä lentoliput tulostamatta, ja pitäisi jo aika lailla olla menossa asemalle, jos kukaan ei kerkeä viemään. Nopeasti katsomaan olisikohan toimiston ovi auki. Onneksi oli, ja vielä joku nuori mies töissä siellä. Kysäsin, mihin aikaan Justin on tulossa - 12 ja 1 välillä kuulema. Ei siis tarkoitustakaan tulla ennen minun lähtöä. No, kyseinen kaveri sitten printtaili liput ja itse syöksyin sisään. Viittä yli yhdeltätoista Martinelta tulee tekstari, että jumittui liikenteeseen - hyvää matkaa. JES! Eipä siinä auttanut kuin lähteä juoksemaan sitä parin kolmen kilometrin matkaa metrolle. Pari pysäkin väliä pääsin jopa bussilla. Oli se jännää, kun ei ollut aavistustakaan ehtiikö lentokentälle ajoissa. Ystävällisten herrasmiesten avustuksella selvisin oikeisiin metroihin kaikkine laukkuineni, ja jossain vaiheessa totesin, että samassa vaunussa oli suomalainen perhe menossa samalle lennolle. Oli aika huokaista helpotuksesta. Kerkeäisin todennäköisesti ajoissa perille.

Lennolle onneksi ehdin, ja Suomeen asti selvisin. Helsinki-Vantaan lentokentällä oli kummitäti vastassa, jolle sitten menin yöksi. Tiistaiaamuna hyppäsin Pasilan asemalta Jyväskylän junaan, ja puolenpäivän aikoihin löysin itseni Jyväskylän Matkakeskukselta. Armoton kylmyys hytisytti, vaikka aurinko paistoi, mutta kun kylmyyteen vähän tottui niin tuli hyvä mieli. Täällä sitä sitten oltiin, onnellisesti takaisin kotimaassa, huomisesta ei mitään hajua. Jaa, että mitäkö tekisin? Noo, jos saisin jouluun asti nyt jotain töitä, niin sitten miettis lisää. En edes jaksanut vielä vaivata päätä sen enemmillä. En edes sitä jaksanut miettiä olenko Suomessa vai jossain muualla ensi vuonna. Juurihan pääsin pois Englannista!

Pari päivää pyörin sitten vanhoissa, viime kesästä muistuttavissa Jyväskylän maisemissa. Oli mukava nähdä ihmisiä, nauraa kunnolla ja ottaa rennosti. Keskiviikkona myöhään kaverin kanssa suunnattiin auton nokka kohti Oulua, missä pääsin kaverille yöksi myöhäisestä saapumisesta huolimatta, ja torstaina päivällä Tornioon. Täällä sitä nyt ollaan, töitä haettu huonolla menestyksellä, ja hahmottelu tulevasta alkaa muodostua pään sisällä. Mitään varmaa ei ole vielä, onneksi. Mutta mitä jos lähtisin vapaaehtoisena lastenkotiin vaikkapa Nepaliin? Siitä saisi sellaista kokemusta, mitä ei joka tytöllä olisikaan, ja josta varmasti hyötyisin tulevaisuudessa opettajana. Rahallisesti se ei auta kyllä opiskeluja hiukkaakaan, mutta mitä siitä. Kokemukset ovat tässä vaiheessa niitä tärkeitä. Kävisi vaikka muutaman kuukauden siellä, ja tulisi sitten kesäksi painamaan töitä tänne. Esimerkiksi.

Katsotaan nyt miten hommat lähtevät muotoutumaan! Ideoita ja kommentteja otetaan vastaan! Ja vastatkaapas kyselyyn myös tämän blogin kohtalosta.

77. päivä

Nyt on sitten aika monta päivää takana jo täällä Englannissa, ja aika vähän jäljellä. Suunnitelmat siis hieman muuttuivat, ja palaankin takaisin Suomeen ensi maanantaina. Ei tämä au pairin arki Finchleyssä, siivoojana, ole sellaista, miten haluan välivuoteni viettää. Kielen oppimiseen ei ole tarpeeksi mahdollisuuksia, kun palkka on niin pieni, ettei ole varaa kouluun, ja päivät olen yksin kotona. Siis paluu kotimaahan, josko siellä saisi enemmän irti arjesta.

Viime viikonloppu oli melko tiukkaa aikataulua, ja sattuikin vähän yhtä jos toista. Perjantaista se alkoi, kun hyppäsin metroon ja suuntasin kulkuni kohti Kensington High Streetiä. Mentiin Sasun ja Lillin kanssa kuuntelemaan konserttia Royal Albert Halliin. Royal Philharmonic Orchestra esitti Faurén Requiemin ja Berliozin Te Deumin. Liput saatiin oikein hyviltä paikoilta naurettavan halvalla: £5 per naama. Sasulla oli opiskelijakortti mukana, ja sai siis opiskelijahintaan omansa – myyjä samantien vain kysyi, että kolme opiskelijaako? Joo no tottakai! No, oisko näyttää tytöillä opiskelijakorttia? No joo, ei olla opiskelijoita... Mutta mies päätti antaa liput meille kaikesta huolimatta halvalla, kun samaa porukkaa oltiin. Halli oli jotain uskomattoman hienoa. En varmasti ole koskaan käynyt niin hienossa konserttipaikassa, jotain, mikä on vähän verrattavissa siihen, on Finlandia-talo, jos sekään. En muista Finlandia-taloa enää kovin hyvin, kun siellä käynnistä on niin mahdottoman monta vuotta. Musiikki oli hienoa, vaikka jättikuorojen keski-ikä taisikin olla päälle 60. Tuli mahtava olo, ja päätettiin siis lähteä syömään London Bridgelle, vaikka myöhä olikin.

London Bridgellä ei oikein onnistanut. Mentiin johonkin kanaravintolaan, meidät ohjattiin pöytään, ja annettiin listat. Siinä valittiin sitten ruuat ja oltiin valmiita tilaamaan, mutta ei kukaan tarjoilija tullut kysymään tilausta. Yritettiin kovasti vinkata niille, ja yritettiin huutaa perään että oltas valmiita tilaamaan, mutta puolen tunnin odottelun jälkeen kärsivällisyys loppui, noustiin ja lähdettiin etsimään seuraavaa paikkaa. Tosin se osoittautui aika haastavaksi tehtäväksi. Kello löi jo puolta kahtatoista, ja paikat olivat kiinni jo. Viimein, kylmettyneinä, väsyneinä ja nälkäisinä löysimme pizzerian, joka vielä oli auki. Äkkiä sisään ja tilausta tekemään! Paikka oli kohtapuoliin sulkemassa, joten piti ottaa mukaan. Siitä vierestä sattui löytymään puistopenkki pöydällä varustettuna: täydellinen, tosin tuulinen paikka meille. Nautittiin pizzat ja todettiin, että toiset asiakkaat istuivat vieläkin sisällä. Joo, ei muuta kuin kohti kotia. Minä ja Lilli Fulhamiin Lillille yöksi... kunhan vain ehdittäisiin viimeiseen metroon.

No ehdittiinhän sitä, tosin missattiin Bankin pysäkki, jolla piti vaihtaa. Ei muuta kuin seuraavalla takaisin. Bankilla vaihtaessa kuulutettiin, että viimeinen yhteys kohti Earl's Courtia lähtee kahden minuutin kuluttua. Tuli kiire – siellä sitä juostiin ihmismassan keskellä portaita ylös ja alas ja yritettiin ehtiä. Juuri ja juuri ehdittiin, saatiin huokaista helpotuksesta ja vältyttiin pahemmalta säätämiseltä.

Lauantaina sitten Lillin kanssa suunnattiin Lontoon keskustaan takaisin, ja Melissan ja Annen kanssa National Galleryyn. Nautittiin taiteesta ja hyvästä seurasta, ja museon jälkeen kaakaosta Pretissä. China Townissakin käytiin, sieltä mukaan tarttui kerta kaikkiaan mukava Rolls Royce t-paita (Justin ensimmäistä kertaa täällä oloaikanani kommentoi mun vaatteita, kun oli se päällä – tykkäsi mahottomasti). China Townin jälkeen kiiruhdin jo kotiin illan lastenvahtivuoroa varten. Kotona ei kyllä ollut ketään tullessani – koira vain. Ja totta kai hälytykset päällä, mulla akku loppu, joten en päässyt käsiksi koodiin, jolla hälytyksen saa pois. Enkä tietenkään muistanut ulkoa sitä... Enkä sitäkään muistanut, kuin pitkän ajan kestää liikkua talossa ennen kuin hälytys laukeaa. Onneksi muistin sen kuitenkin, missä säilytin paperilappua, jolla koodi oli, joten syöksyin suorilta yläkertaan, kaivoin paperin esiin, ja takaisin alakertaan ottamaan hälytys pois päältä. Onneksi kerkesin. Huh huh.

Muut tulivat sitten seitsemän jälkeen, lapset jätettiin minulle, ja Justin ja Martine lähtivät ulos. Bayley tuli koiranilme naamalla kysymään minulta, olenko ihan OIKEASTI lähdössä takaisin Suomeen. Oli kuulema aika surullista, kun olin niin kiva – paljon kivempi kuin aikaisempi ranskalainen, joka ei antanut tehdä mitään itse. Juotiin lasten kanssa kaakaota vaahtokarkeilla ja pelleiltiin. Sitten kun sain lapset sänkyihin ja hiljaiseksi, alkoi siivous. Imurointiluutuaminenjärjestelytiskaaminensilittäminen. Se perinteinen, joka päättyi puoli 12 yöllä. Huhhuh.

Sunnuntaina käytiin Lillin kanssa Harrodsia katsomassa, Pretissä kaakaolla, ja Primarkissa ahdistumassa. Ja tottakai toisella kaakaolla – Nerossa tällä kertaa. Sitten kulku kohti kotia. Maanantaina Annukan kanssa käytiin Camden Townissa. Se oli kyllä melkoinen paikka. Siinä Annukkaa odotellessa jonkun kojun myyjä tuli kysymään minulta olinko espanjalainen vai italialainen. Mitä, minäkö? Mitähäh? No en. No, puolalainen? Saksalainen, tanskalainen, ruotsalainen? Joo, Ruotsi on aika lähellä. Aa, norjalainenko? Ei kun toiselta puolelta naapuri. Kaveri mietti vähän aikaa, ja sitten välähti. PAKISTANISTA?! Jes, nimenomaan. Heiheikaikki, olen Karo Pakistanista, Ruotsin itänaapurista. Camden Town oli täyttä kamalan tyrkyttäviä kojumyyjiä, mutta tarttui sieltä mukaan neljän punnan kaulakoru. Ei tehnyt mieli ostaa mitään, kun niin kovasti tyrkyttivät. Mutta Annukka sen sijaan teki hyvät kaupat, ja ostin valkoisen nahkatakin 54 punnalla. Muissa kojuissa kaupittelivat sitä 99 ja 80 punnalla. Tämä kaveri lupasi 60:een, kun Annukka näytti niin hyvältä siinä. Mutta kun rahaa ei ollut kuin 500 norjankruunua (n. £48) ja £5,50, niin saatiin sitten sillä. Kaveri jäi loppujen lopuksi tappiolle siinä takkikaupassa, kun toisesta kertoivat, että se takki ostetaan sisään 50:llä, ja norjankruunujen vaihtoon menee jonkun verran. Ihan kivat kaupat.

Tänään taas sai herätä takaisin arkeen. Lapsilla on syysloma, joten hommia on tuplasti. Toisaalta sain kyllä nukkua tunnin pidempään, eli kahdeksaan. Justin oli taas hyvällä päällä, ja siinä kun jääkaappia siivoilin, se tuli jotain äkisemään mulle, että aina oon tiellä. Ja ”minähän sanoin, ettei kermavaahtoa syödä vessassa, ja taas siinä syöt”. Mitä ihmettä?! No, se on Justin. Se rakastaa heittää mulle ihme kommentteja. Kermavaahtoa vessassa. Kaikkea sekin. Hauska heppu, sitähän tulee ihan ikävä!

Siinäpä nyt viime päivien kuulumiset. Odottelen tässä siis ensi viikonloppua ja maanantaita, että pääsen takaisin koti-Suomeen! Nähdään pian, kaikki.

65. päivä

klo:

7.00
Herätys. Väsyttää armottomasti. Siivoan Bayleyn huoneen: petaan pedin ja järjestelen tavarat. Bayleylle ei ole puhtaita housuja koulupukuun, koska ne ei kelpaa, mitkä sillä on jalassa. Ne on "väärät, ja isot". Minun tehtävä on taikoa jotku muut jostakin. Pakotan laittamaan eiliset likaset (ne ainoat toiset housut, jotka B:llä on, oli sillä jalassa - mitään muita en pysty löytämään). Martine myös kieltää minua laittamasta enää märkiä pyyhkeitä pyykkikoriin, vaikken ollutkaan laittanut. Itse on sanonut, että voin käyttää valkoisia pyyhkeitä, ja ne märät oli vihreä ja sininen. Muttei se mitään, en laita omiani, ja laitan ne märät kuivumaan. Pyykkiä en voi laittaa peseytymään, koska pyykkikone on rikki. Eilen oli tulva leikkihuoneessa, kun se valutti. Onneksi korjaaja tulee tänään. Siivoan keittiötä ja odotan, että muut lähtevät.

7.50
Nautin aamukahvista ja hiljaisesta talosta. Ei ketään edes takapihan studiossa, ihanaa. Mietin, mikä mättää, kun eilen aamulla silitin vaatteita 2 ja puoli tuntia, ja illalla toiset 2 lisää (vain farkut jäi silittämättä, kun ne oli vielä märkiä) ja saan moitteita siitä, etten ole pitänyt pyykkejä ajan tasalla. M:lle ei kuulema ole enää puhtaita farkkuja. Ylitän työajat jokapäivä roimasti, ja silti moititaan, ettei hommat oo kunnossa. Onko päivän hommat ylimitoitettuja tuntimäärään nähden, vai olenko vain toivottoman hidas? Ehkä vielä opin nopeammaksi.

8.05
Siivoan makuuhuoneet: petaan pedit, järjestelen tavarat paikoilleen ja pyyhin pölyt yöpöydiltä. Siivoan keittiön loppuun, laitan tiskit koneeseen ja puunaan hellan puhtaaksi. Vien kierrätysastiat ulos tien viereen.

9.05
Väsymys iskee, nappaan mandariinin. Pakko saada energiaa jostain. Tyhjennän roskikset joka paikasta (tällä kertaa ei kellään ollut kenkiä roskiksessa, eikä muitakaan vaatteita, wau!). Laitan olohuoneen kuntoon ja laitan sohvatyynyt ojennukseen. Iso homma, koira juoksee karkuun.

9.30
Lisää pahan makuista mandariinia. Kastelen kukat ja yritän selvittää, mikä yhtä jättiläiskasvia vaivaa kun se tiputtelee kaikki lehdet. Hukkuuko se vai kuivuuko pystyyn. Kastelen kasvin kuitenkin, hukkumisvaarasta huolimatta. En ole mikään viherpeukalo, kastelkoot M kukkansa itse, jos onnistun tappamaan jotain. Imuroin alakerran. Luutuan alakerran, ja jopa nautin siitä. Alkaa energiaa löytymään taas hetkeksi, ja melkein naurattaa.

10.50
Taas iskee nälkä, joten juon kahvia ja syön pahaa rusinaleipää ja persikkaa. Tällä hetkellä vasta n. tunnin jäljessä aikataulusta. Hyvä päivä, edelleen yksin kotona.

11.15
Silitän lukuisia M:n farkkuja.

12.50
Silitys keskeytyy, kun pesukoneenkorjaaja tulee. Yritän selittää miehelle, mikä on ongelma, mutta ei vain onnistuta saamaan konetta vuotamaan enää. Vettä ei tule lattialle, vaikka mitä tehdään. Loistavaa. Juodaan siis kahvia ja jutellaan ja naureskellaan.

14.10
Silitykset tehty loppuun, ja kylpyhuoneiden siivous puolessa välissä. 2 tehty ja 2 tekemättä. Tylsä pestä uudestaan ammeita, joita ei ole käytetty tiistain pesun jälkeen.Voisin jo lopettaa ja lähteä vaikka kaakaolle. Justin tulee kotiin ja hohdokkuus päivästä haihtuu.

14.50
Lopultakin hommat hoidettu, luulisin. Myös M tuli kotiin, ja laitan siis vielä pesukoneen pyörimään. Pari tuntia lepoa ennen illan lastenvahtihommaa ja silitysurakkaa. Huh, taas puoli päivää lähempänä viikonloppua.

Aupairin lukujärjestys ja talon säännöt

Lukujärjestys ja talon säännöt (suluissa omia huomautuksia)

Maanantai: Vapaa


Tiistai: 7-12 (jos ehdit kaiken tuossa ajassa)
Anna lapsille aamupala (Bayleyn leivän päälle aina ensin voita, sitten suklaalevitettä, ja lopuksi puolita leivät – Tabi ei syö aamupalaa) & laita valmiiksi kouluun. Petaa pedit (muista pedata oikein vanhempien peti ja laske, että kaikki tyynyt ovat tallella – yövaatteet viikataan kahden päällimmäisen tyynyn väliin), siivoa makuuhuoneet, tyhjennä roskikset (myös vanhempien huoneessa se laatikko, johon heitetään kengät ja vaatteet, joita ei enää pidetä, on roskis). Siivoa keittiö, jääkaappi ja sieltä pois vanhentuneet ruuat, mikro, uuni (molemmat, vaikkei toista käytetäkään), ja kylpyhuoneet (kaikki 4kpl). Siivoa keittiö (uudelleen?), eteinen ja olohuone(et), mukaan lukien lattiat. Laita tiskikone päälle tai tyhjennä se, jos tarpeellista (tee molemmat!). Laita pesukone pyörimään. Luutua keittiön kaapit ja pyyhi pölyt koko talosta.

18-19.30
Silitä (2 tuntia!). Tarkista, että joka paikassa on siistiä, erityisesti leikkihuoneessa. (Tarkista, että on puhdas koulupuku seuraavalle päivälle.)


Keskiviikko: 7-12
Auta herättämään lapset (Tabin pitäisi olla jo valmis seitsemältä, joten komenna alakertaa mitä pikimmiten) & anna aamupala & laita valmiiksi kouluun. Petaa pedit, siivoa makuuhuoneet, tyhjennä roskikset (kaikki – myös se samainen vaate-kenkälaatikko, joka on jo tyhjä, pyyhi pölyt yöpöydältä ja kerää astiat joka paikasta). Siltä. Luutua keittiön pöydät & siivoa lattiat (imuroi koko talo, ja luutua alakerta ja vanhempien makuuhuone) & puupinnat. (Laita pesukone pyörimään)

18-19.30
Silitä. Tarkista, että talo on siisti.


Torstai: 7-12
Auta herättämään lapset & anna aamupala & laita valmiiksi kouluun. Petaa pedit, järjestele huoneet, siivoa lattiat (imuroi koko talo ja luutua alakerta), tyhjennä roskikset, siivoa kylpyhuoneet (vanhempien kylpyamme ainoastaan kerran viikossa = tiistaisin ja perjantaisin, joten älä vaivaudu; vanhemmat eivät käy kylvyssä, vaan käyttävät suihkua). Silitä (2 tuntia) tai laita pesukone pyörimään (tee molemmat). Luutua keittiön pöydät ja kaapit. Kastele kukat. Vie ulkoroskikset tien viereen talon eteen (aamulla ensimmäisenä!).


Perjantai: 7-14
Siivoa koko talo, vaihda lakanat sängyistä, imuroi patjat ja sohvat, siivoa sohva leikkihuoneessa (mitä ikinä se sitten tarkoittaakin) ja pyyhi pölyt kaikista leluista. Pese seinät ja siivoa hyllyt kylpyhuoneissa (myös kylpyammeet). Laita pesukone pyörimään. Pyyhi keittiön pöydät ja siivoa lattiat (imuroi koko talo ja luutua alakerta – keittiön lattia mahdollisesti useampaan kertaan). Pyyhi pölyt makuuhuoneista ja olohuoneista. (Silitä 2 tuntia, jos pyykkiä on paljon).


Lauantai: 18->
Tarkista, että joka paikassa on siistiä ja ole lapsenvahtina. Tee loppuun kaikki pyykkäykset ja silittämiset, ja pese lattiat. TARKISTA, ETTÄ MOLEMMILLA LAPSILLA ON KOKO KOULUPUKU PUHTAANA MAANANTAIKSI.


Sunnuntai: Vapaa


Talon säännöt:

1.Nauti ja ole onnellinen meidän kanssamme täällä Lontoossa.
2.Älä päästä taloon ketään, jota et tunne.
3.Jos tulee ongelmia, tule vapaasti puhumaan meille. Meidän mielestämme rehellisyys on erittäin tärkeää.
4.Tarkista aina lähtiessäsi, että ovet ja ikkunat on lukittu.
5.Ole hyvä ja syö kaikkea, tämän on myös sinun kotisi, mutta kerro meille jos jokin on lopussa (karkit, keksit ja sipsit on vain lapsille).
6.Voit vapaasti mennä ulos illalla, jos me emme ole menossa. Tarkista lähtiessäsi.
7.Työpäivinä ole kotona ennen klo 1.00 ja vapaapäivinä ole kotona ennen klo 4.00 tai klo 7.00 jälkeen. Muuten herätät koiran, joka herättää lapset.
8.Älä tuo ketään mukanasi kotiin ellet ole kysynyt lupaa ensin.
9.Älä epäröi kysyä mitään, mikä mietityttää.

62. päivä

Edellisen kerran jälkeen onkin tapahtunut paljon. Nyt olen jo kolmannessa perheessä kokeilemassa, ja toivon todella, että tämä onnistuu. Meinaa vähän kyllästyttää aina aloittaa alusta uudelleen ja uudelleen, skarpata täysillä, ja yrittää antaa hyvä kuva isäntäväelle. Vähän heikolla menestyksellä olen siinä kyllä tainnut onnistua. Alkaa vähän tuntua siltä, että ehkä en sitten vain yksinkertaisesti ole au pair ainesta. Ei varmastikaan kaikki viihdy tällaisessa ympäristössä, ja pahoin pelkään että minä olen yksi niistä. Suurin ongelma minulla tuntuu olevan näitten brittinaisien kanssa toimeen tuleminen.

Oman tietokoneenkin sain, kuten huomaatte. On ään ja öön pisteet melkein poikkeuksetta paikoillaan. Antakaa anteeksi jos jostain puuttuu. Kyllähän se jossain näkyy, että on kirjoittanut pari kuukautta ilman niitä! Sitä melkein jo ajattelee ilman niitä...

Tuossa kun katson edellistä tekstiä (jonka julkaiseisesta on niin kauan, että hävettää), huomaan, että se puhuu palkankorotuksesta. Uskokaa tai älkää, mutta noin viikko palkankorotuksen jälkeen, rouva MacLeay tuli juttelemaan minulle, ja ehdotti sellaista järjestelyä, että kokeilisin hänen vanhemmillaan hevostilalla Kentissä. En ollut ollut sellainen apu hänelle kuin oli toivonut, syytti kovasti henkilökemioita. Niinpä niin, syyttäkäämme siis niitä. Mutta pääasia, että homma ei kaikesta huolimatta toiminut. Yksityiskohtiin ei puututtu.

Olin järkyttynyt. Minähän itse nautin olostani täysin siemauksin, kuten saitte kaikki varmasti huomata! Lupasin kuitenkin yrittää sitten hevostilalla, kun G lupasi, että saan tulla vaikkapa viikon päästä takaisin, jos en tykkää olla maalla. Niin sitä sitten eräs kaunis perjantai hyppäsin Cowdeniin menevään junaan, ja päätin yrittää tehdä kaiken niin hyvin kuin mahdollista. Minuun ei enää oltaisi tyytymättömiä! Päätin laittaa sen hämähäkinseittejä täynnä olevan kummitustalon kuntoon. Päätin raataa tallissa väsymykseen asti, ja puunata hevosia niin, ettei moitteen paikkaa löydy. Eipä se vain ollut niin yksinkertaista. Daphnelle ei kelvannut mikään. Kaiken tein väärin.

Se, että olin tehnyt tallivuoroa Suomessa ei merkinnyt mitään. Se ei tarkoittanut sitä, että osaisin jotain. D:n mukaan ratsastuskoululla voi toimia miten haluaa, siellä ei vain tarvitse osata yhtään mitään. Se on leikkimistä sen rinnalla, mitä tehdään hänen täysveristen kanssa. Yritinhän minä sitten olla varovainen, mutta ei se kovin riemastuta, kun saa alennuksen alimman tallipiian osaan. Edes tallin lattiaa en osannut lakaista oikein; saati sitten karsinoita puhdistaa (uskokaa tai älkää, mutta se piti tehdä käsin – talikkoa ei käytetty, koska sillä ei saa tarpeeksi siistiä jälkeä), tai hevosia taluttaa! Aamukahvia en osannut juoda oikein, taloa en osannut siivota, enkä uskaltanut enää hetkeksikään istahtaa alas päivän aikana. Jo ensimmäisenä päivänä sain kuulla olevani toivoton tapaus: lapsellinen, epäkäytännöllinen ja kaveri, joka ei osaa itse ajatella mitään. Minulle annettiin kaksi viikkoa aikaa, ja jos minusta ei tulisi yhtään parempi, saisin lähteä. Takaisin G:lle hän ei kuulema minua enää päästä, eikä tiedä kuka haluaisi sellaisen tytön kuin minä. Erittäin kannustavaa, eikö? Eipä siihen enää jätetty paljoa rakoa onnistumiselle.

Yritin siinä nieleskellä kiukkuani ja turhautumistani, kun minun ei annettu taluttaa hevosia, tai laittaa loimia päälle, kun en ”osannut”. Enpä ollut saanut edes yrittää, mutta parempi olla hiljaa. Kuuntelin nälvimistä, ja ensimmäisen viikon puolessa välissä päätin ottaa G:hen yhteyttä. Lähetin postia, että maatila ei kerta kaikkiaan ole minun paikka, ja kysyin josko voisin tulla hänelle takaisin, kuten oltiin sovittu, jos en pidä maalla olemisesta. Mutta ei; etsi itsellesi uusi paikka.

Olin aika poikki sen kaiken nälvimisen jälkeen, ja harkitsin jo vakavasti Suomeen palaamista. Kuitenkin päätin vielä yrittää, ajatellen etteihän epäonni voi loputtomiin jatkua. Kolmas kerta toden sanoo. Ja niin laitoin nettiin ilmoituksen, että etsin uutta perhettä, jossa voisin aloittaa mahdollisimman pian. Yhteydenottoja tuli muutamia, mutta mikään ei kuulostanut minun paikalta. Joku oli liian kaukana, toisessa oli surkea palkka työmäärään nähden jne. Mikään ei tärpännyt. Viikon oltuani Cowdenissa, palasin viikonlopuksi G:lle Lillille seuraa pitämään. Nukuin vierashuoneessa, ja yritin saada ajatuksia järjestykseen. Päätin, että takaisin maatilalle en menisi enää päiväksikään, ja G lupasi, että saan heillä asua siihen asti, että löydän uuden paikan.

Sitten otti yhteyttä rouva Grainge toiselta laidalta Lontoota. Valokuvaaja-isä, toimisto-äiti, ja lapset 11- ja 7-vuotiaita. Palkka ei päätä huimannut - £70/vk, ja asuvat Lontoon ulkopuolella, mutta kirjeessä nainen kuulosti niin mukavalta, että päätin lähteä tapaamaan häntä. Keskiviikkoiltana sitten hyppäsin metroon, ja käväisin mutkan Finchleyssä. Sovittiin, että sunnuntaina saan aloittaa. Pitkästä aikaa hymyilytti. Paikka vaikutti erittäin lupaavalta ja ihmiset mukavilta. Talo oli iso, mutta uusi ja helppo pitää kunnossa. Tosin hymy hyytyi hyvin pian, kun pääsin takaisin G:lle. Kuultuaan, että olin saanut paikan, G sanoi, ettei jaksanut enää katsella minua nurkissaan, joten seuraavana aamuna pitäisi lähteä. Etsiä yöpaikka siksi aikaa, että saan aloittaa uudessa paikassa.

Onneksi Vuorenmaan Tiina pelasti minut pahimmalta surkeudelta, ja lupasi ottaa minut suojaansa pariksi yöksi. Sain vielä sovittua Martinen kanssa, että aloittaisin jo lauantaina. Fleetissä ollessa nautin pitkään nukutuista aamuista, ja kasailin ajatuksiani kaikessa rauhassa. Soittelin pianoa, lauloin, ja etsin vanhaa reipasta omaa itseäni. Sieltä sitä hyvää tuulta tarttui taas mukaan mukavien ihmisten seurasta, ja lauantaina suuntasin nokkani kohti Finchleya melkein täysissä voimissani.

Täällä sitä nyt sitten ollaan, viikko takana, ja seuraava edessä. Töitä saa tehdä käsittämättömän paljon – pieniä ja isoja virheitä teen koko ajan, mutta Martine ei anna lannistua niistä. Justin nauttii minun huijaamisesta, ja ollaan saatu jo monet makeat naurut nauraa yhdessä. Bayley ja Tabitha ovat ihania kilttejä lapsia, mutta ovat päivät pitkät koulussa, kun minä täällä siivoan. Siivoan siivoan ja siivoan. Ensin aamuseitseästä kahteentoista, ja illalla vielä pari tuntia vaatteitten silittämistä. Viime viikolla vielä sain tehdä joka päivä extratunteja, kun olin kamalassa flunssassa, eikä energia riittänyt riittävän reippaaseen tahtiin. Torstai-iltana näillä oli vielä talo täynnä vieraita syömässä, kun oli joku juutalaisten juhla – päivä ensin paastottiin, ja illalla syötiin auringonlasku jälkeen. Niin tosiaan, tämä on juutalainen perhe. Siinä sai sitten tiskata, kun ruokalajeja oli useampia, ja ja kaikki muut ruokailuvälineitä lukuun ottamatta piti tiskata käsin.

Pääasia, että ihmiset ovat mukavia, ja ymmärtävät, ettei heti voi osata kaikkea. Tässä nyt katselen vielä toisen viikon verran ainakin, miten lähtee hommat sujumaan. Jos en kerta kaikkiaan viihdy, lähden Suomeen ja sillä selvä. Kukaan ei voi ainakaan väittää, että olisin luovuttanut ensimmäisen vastuksen tullessa. Töitä täällä saa tehdä valtavasti enemmän, kuin muualla, mutta uskon, että siihen tottuu, eikä sitä edes huomaa pian, kun asettuu kodiksi. Saa nähdä!

Voisin tuohon vielä kääntää viikkosuunnitelmani, niin pitäisi suunnilleen nähdä, mitä teen täällä. Ennen tänne tuloani minulle annettiin ”lukujärjestys”, jossa kerrotaan mitkä hommat kuuluvat millekin päivälle. Myös talon säännöt minulle annettiin, joten senkin voisin kopioida tänne. Internetyhteys täällä on ihan roska, mutta josko se nyt antaisi sen verran minulle aikaa, että saan ladattua nämä tekstit nettiin! Ja kiitokset jokaiselle, joka jaksoi kahlata tämän jutun loppuun asti. Ehkä tämä avaa jonkin verran syitä, miksi en ole jaksanut miettiä blogin päivittämistä. Toivotaan ainakin niin. Ja heittäkää kommenttia tai kysymystä, jos jostakin haluttaa tietää enemmän!

29. paiva

Eilen sain palkankorotuksen :D Runsaat £10 lisaa viikossa - nyt siis tienaan £80/vk. Tuntuu hujalta summalta, kun tahan asti oon elany £20/vk. Aina on mennyt viiskymppia saastoon tietokonetta varten. Ja kasittaakseni mulle on nyt se kone Suomesta tulossa, niin etta saan elaa ku prinsessa taalla tasta eteenpain! Tanaan kirjakauppaan shoppailemaan koulun jalkeen :)

Maanantai, 27. paiva Englannissa

Keskiviikko:
Noona tuli kylaan! Oli kylla mahtava porista kaverin kanssa, jonka kans on kesan tehny toita. Pitkasta aikaa kaveri, joka jakaa kamalia kokemuksia luurit paassa istumisesta ja turhauttavista kampanjoista. Ja sain jopa lahdettya sitten Oxford Streetille shoppailemaan Noonan kanssa. Paiva kaveltiin katua paasta paahan. Mulle tarttu mukaan yksi kiva paita Bershkasta ja kasa kortteja. Ja join kerrassaan herkullisen vaniljalaten. Slurps! Helppo paiva, kun oli toita vain aamulla ja illalla, koko paiva oli vapaata!

Torstai:
Aamulla lahdettiin 10:lta mokille Lime Cottageen maaseudulle Etela-Englantiin (en muista kylan nimea). Siella laitoin sitten vahan pihaa kuntoon ja otin rennosti. Hurmaava mokki, vaikkakin mielettoman ahdas – kolmessa kerroksessa. Jos halusi paasta minun huoneeseen ulko-ovelta, oli mentava melkein kaikkien huoneiden lapi: Keittio – olohuone – kakkoskerroksen aula – leikkihuone – Mian & Rosen huone – kylpyhuone – minun huone. Ainut huone joka siis jai valista, oli vanhempien makuuhuone! Mutta sieva mokki kylla oli. Illan siellakin sitten olin vahtina (lojuin kylvyssa teemukin kanssa ja kuuntelin hyvaa musiikkia kun tytot nukkuivat), kun G oli kavereilla. Ja R USA:ssa tyomatkalla.

Perjantai:
Mokki kuntoon –projekti, kun muut lahtivan shoppailemaan. Potentiaalisia mokinostajia tulossa iltapaivalla, ja piti saada kaikki kuntoon sita varten siis. Ja yhden aikaan sitten lahdettiin ajelemaan kohti Kentia. Kentiin menin “mummola”farmille pitamaan seuraa Mariannalle, niitten au pairille, ja vahan auttelemaan hevosten kans. Hevosia oli yhteensa 6 siina tallissa, ja oli kylla hienoja! Huh huh.
Mariannan kans kaytiin sitten lenkilla, laitettiin iltatallia, paistettiin kalaa, ja syotiin paivallista kumpparit jalassa. Ja oli mukavaa!

Lauantai:
Paatettiin lahtea keraamaan boysenmarjoja villista puutarhasta. Otettiin siis Jack (pieni musta iloinen puudeli) mukaan ja suunnattiin saappainemme metsaan ja sielta vanhaan luumutarhaan. Ja marjoja oli, valtavan suuria ja niin paljon ettei tiennyt mihin olisi sormensa laittanut. Tunti oltiin ja saatiin monta litraa! Sitten alko tiputtelemaan vetta ja alkoi olemaan jo aika ottaa hevoset sisalle. Takaisin siis farmille, mars.
Mutta kappas, mihinkas se Jack katosikaan? Siinahan se just hetki sitten hyppeli meidan ymparilla, ja kiiteltiin sita, kun oli niin hienosti pysynyt siina lahella. Ja yhtakkia sita ei olekaan missaan. Huudeltiin ja huudeltiin, muttei vain kuulunut kulkusten kilinaa. Hukassa! Ja olisi pitanyt olla ottamassa hevosia sisalle. Tarpeeksi hyva tuuri oli, etta puski sateen kunnolla paalle. Eipa siina auttanut kun toisen lahtea famille ja toisen jaada etsimaan koiraa. Mina sinne jain sitten metsaan huutelemaan. Aika kauan siina sai juosta ympariinsa, ennen kuin Jack loikki nakyville. Muuten oli aivan iloinen, mutta takajalat oli jumissa, kun risu oli tarttunut vahan lujasti karvoihin. Ei muuta kuin koira liekaan ja Mariannen peraan kohti kotia.

Sunnuntai:
Aamulla heti lahdettiin tallityontekijan kotiin kylaan. Pidettiin siella korttientekotalkoot ja syotiin voileipia ja kanaa. Sitten kun tultiin takaisin farmille, paasin vahan ratsastamaankin piiiiitkasta aikaa! Olihan se mukavaa. Ikava sita hommaa tulee kun ei taalla alueella oikein ole ratsastuskouluja. Sitten lammiteltiin kaminaa vahan vaihtelevalla menestyksella, syotiin syotiin syotiin, juotiin kahvia, kateltiin Promseja, ja nautittiin laiskanaolemisesta. Liikkeelle raahauduttiin sitten vasta kun oli iltaruokintojen aika, ja kesken sita minua tultiinkin jo hakemaan.

Tanaan, maanantaina:
Aamulla ylos, kylpyyn, ja 8.30 valmiina toihin. George jatti mulle tytot hoitoon ja lahti toihin vahaksi aikaa. Oli helppo paiva, kaytiin pihalla pyorimassa ja pelleilemassa, syotiin valipalaa vahan, ja sitten George tulikin jo takaisin. Laitoin siina sitten pyykkia, imuroin ja siivoilin puoli yhteen asti ja lahdin kouluun. Ensimmainen englannintunti siis takana. Erittain mielenkiintoinen ryhma: 7tyttoa, ikahaitari 18-30, jokainen eri maasta. Unkarista, Tsekista, Alankomaista, Puolasta, Ranskasta ja Brasiliasta. Poristiin vain ja tutustuttiin, ja puhuttiin tulevista kielikokeista. Tulee viela hauskaa! Brasilia-tyton, Luandan, kanssa kaveltiin sitten kotiin pain, ja juttu luisti. Hyvia tuollaiset kaverit, kun pakko kayttaa kielta!
Koulun jalkeen ei enaa ollut hommia, mutta siina sitten silittelin muutamat paidat, ja tehny laksyja… Huomenna rankka paiva tiedossa – G toissa 8.00-18.30. Voisin siis tasta painua kylvyn kautta nukkumaan.

21. paiva

Viikonloppu siis oltiin reissussa taas. Perjantaina ajeltiin jonnekkin Widdingtonin nurkille, en muista tarkalleen oliko Widdington vai joku muu kyla siina, mutta maaseutua kuitenkin! Se talo, mihin mentiin yokylaan, oli valtavan suuri. Mun huone yksistaan oli jo isompi ku meidan olohuone ja tyttojen leikkihuone taalla Lontoossa yhteensa! Ja siihen lisaksi oli jattikokoinen kylppari, tuplasti isompi ku mika mulla on taalla... Ylimaarasia makuuhuoneita siina talossa oli mun tietaakseni ainakin 6, plus sitten tietenki niitten 3 lapsen huoneet, ja vanhempien huone. Ja leikkihuone oli, vaaaaaltava keittio, kaks ruokailutilaa (arki ja juhla erikseen, tottakai), kaks olohuonetta jne... Takapihalla oli uima-allas, ja laania jatku joka suuntaan niin pitkalle ku pysty nakemaan. Ihan mukava paikka!

Lauantaina sitten mentiin toisile ystaville Suffolkiin. Siella George ja Rory lahti haihin kolmen aikaan, joten jain lapsenvahdiksi. Ja illalla lahti talon omistajapariskuntakin jonnekin, joten siina oli mulla kaks lasta lisaa peraan katsottavana. Oikein mukavasti meni, ja lapset meni aikaisin nukkumaan, niin meinas jopa olla tylsaaki! Mutta paljon pelasti ihana flyygeli olohuoneen nurkassa! Oli se vain mukava paasta taas pitkasta aikaa soittelemaan. Meinaa unohtua kaikki kappaleet vain, ja nuotteja ei tuu paljon mukana kanniskeltua. Menee sitten vahan improvisoinnin puolelle mun soittelut, mutta paaasia etta mukavaa on!

Sunnuntaipaiva oltiin merenrannassa. Siinapa vasta olikin hauska ranta! Se oli ihan taynna pikkuisia keittiomokkeja - kaikenvarisia, ja sita mokkirivia jatku niin pitkalle ku naki! Tosi mukava paikka, en oo koskaan nahny mitaan sinne painkaan. Siella tosiaan karvennyttiin paiva, ja kun alkoi nousta sateisia pilvia taivaanrannasta, suunnattiin auton nokka kohti Lontoota.

Tama paiva lahti kayntiin niin huonosti kuin mahdollista. Nukuin pommiin (tai no en varsinaisesti, olin unohtanu muuttaa heratyksen aikasemmaksi), ja Georgina tuli sitten kaheksalta paukuttaan mun ovea, etta ylos tytto, pitaa paasta lahtemaan toihin! Kiskouduin ylos, ja onnekseni Mia oli viela nukkumassa. Rose vain alkoi huutaa kurkku suorana, kun aiti katosi ovesta ulos, ja Mia herasi. Ja Mia huusi. Mina siis olin silmat ristissa kaksi huutavaa lasta kainalossa, ja yritin siina sivussa laittaa kahvia, josko heraisin sen avulla vahan paremmin.

Sain tytot sitten hiljaiseksi, kun hoksasin laittaa videon pyorimaan. Viihtyivat siina niinkin kauan, etta sain kahvin juotua! Sen jalkeen pistettiin pystyyn kunnon pukeutumisrulianssi. Ensin Rosen vaatteet, sitten Mian, ja lopulta - mika parasta - mentiin penkomaan minun lipastoa. Paadyttiin sitten mukavaan oranssiin puseroon (ei ollenkaan oranssi paiva, mutta Mia oli sita mielta, etta se on puettava). Kunhan sain itseni suunnilleen ihmismaiseen kuntoon, laitettiin aamupalaa. Ja sotkettiin. Mikahan on sen ihanampaa, kuin ampua lusikalla ihania tahmeita weetabix-moykkyja ympari keittiota? Enpa tieda. Aamupalan jalkeen siis tytot leikkimaan, kiljumaan ja tappelemaan leluista, ja mina yritin saada keittion suunnilleen kuntoon.

Tunti kaks meni sitten siina, kun vuorotellen tytot itkeskeli. Minkas teet, kun toinen leikkii sateenvarjolla, niin toinenkin haluaa, tottakai! Ja just sen saman sateenvarjon. Ja sitten kun saa toisen luopumaan sateenvarjohaaveista ja hakemaan potkulaudan, niin sateenvarjot unohtuu toisellaki, ja potkulauta nayttaa paljon kivemmalta lelulta. Harmi, kun potkulautojakin on vain yksi. Niin edelleen sitten kulutettiin aikaa lounaaseen asti - ulos ei haaveiltukaan menemasta, kun vetta satoi aivan kaatamalla. Mika surullinen paiva!

Vahan helpotti, kun saatiin ruokaa mahaan, ja nuorempi nukkumaan. Siina sitten kerkesin vahan laittaa pyykkeja ja siivoaan keittiota. Tottakai Mia koko ajan vinkumassa ja roikkumassa lahkeessa. Ja keittion lattia oli niin tahmainen aamuisen weetabix-sodan jaljilta, etta se oli luututtava. Sepa vasta mielenkiintoista hommaa onkin, kun on super-maaraileva 3-vuotias "auttamassa"! "Et voi nyt tasta siivota kun mina istun tassa. Etka voi tuolta siivota kun olen sinne menossa..."

Sama huuto jatkui kun Rose herasi paivaunilta. Ja vahan kaatuili ja kompuroi ja iski hampaansa poydankulmaan. Verta tuli suusta, mutta ai kamalaa, kun Karo yritti tulla kattomaan, miten kavi. Ei saanu tyttoon koskea. Tosin aika akkia se hiljeni, joten, eipa varmaan mitaan vakavampia vaurioita tullut. (Ei muuten antanut aitinsakaan katsoa suuhun!)

Jossain vaiheessa ulkona selkeni, ja kaytiin pikkusen leikkimassa hippaa puutarhassa, ja saatiin enimmat energiat purettua. Sain siis melko rauhassa laittaa paivallisen tytoille (papuja ja kukkakaalta, nam!), ja saatiin melko rauhassa syotyakin se! Sitten ku olin siivonnu ruuan jalilta paikat kuntoon, Georgina tulikin jo kotiin! Puoli tuntia, ennen ko olin odottanut! Ah, ihanuutta!! Ja nyt on tytot sangyssa ja hiljaa.

16.paiva

(Nyt paivan jalessa julkasen taman tekstin, kun en eilen saanut yhteytta nettiin...)

Nyt on pari taytta, rankkaa, paivaa takana. Ja englannin kielitestit. Keskiviikkona siis oli aikainen aamuheratys, kun piti kereta ennen kymmenta South Thames Collegeen haastatteluja varten. Siellapa sitten kestikin, vasta yhden aikoihin joskus oltiin valmiita – lukukausimaksut maksettuina ja opiskelijakortti kadessa. Testit oli aika mielenkiintoiset. Ensin piti kirjoittaa aine, jonka aiheena oli mina nyt, ennen, ja tulevaisuudessa. Sen luki sitten joku haastattelija, ja sen perusteella piti tehda paatos mille tasolle laitetaan. Mun sijoittamisen kanssa tuli heti ongelmia, kun aineeseen ei sattunut yhtakaan virhetta. Olin kirjoittanut vahan turhan yksinkertaista teksita, yksinkertaisia rakenteita jne. No, se ongelma piti korjaantua, kun tuli haastattelu, paitsi ettei korjaantunut. Vielakaan ei selvyytta mun tasosta. Piti siis tehda ylimaarainen kielioppikoe, jotain aukkotaydennyksia ne oli, mielettoman helppoja. Vielakin oli niin virheeton, etta mitas tehdaan? Aikaa ei ollu enaa vaikeamman tason kielioppikokeelle, joten haastattelijat pitivat pikapalaverin, jonka lopputuloksena minut sijoitettiin tasolle advanced level 1 – vaikka en ollu tehny sen tason testeja. Tiedossa kuulema paljon toita, jotta selvian kunnialla ensimmaisista kielikokeista! Koulu sitten alkaa 8.9., ja sita on aina maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin yhdesta kolmeen. Odotan innolla tuntien alkua! Vaikutti tosi mukavalta paikalta!

Haastattelun jalkeen paiskin toita kuin pieni elain taalla kotona. Siistin paikkoja, tiskailin, puunasin keittiota, imuroin, laitoin monta koneellista pyykkeja, silittelin vaatteita, ruokin lapsia… Iltaan asti hommia tauotta, ja vain sen takia, etta tuli hienoja illallisvieraita (minua kehoitettiin pysymaan taka-alalla sen ajan kun vieraat on paikalla).

Tanaan oli myoskin aikainen heratys, Georginan ensimmainen tyopaiva minun taallaoloaikana. Kahdeksalta alkoi mun tyot, ja takaisin George tuli puoli seitseman aikaan. Aamun seurailin tyttojen leikkeja, luin niille kirjaa ja laittelin pyykkeja. Sitten tuli G:n isa mulle avuksi (juttuseuraksi), joten silittelin paitoja, ja jatkoin pyykkivuoren parissa. Lounaan jalkeen Rose lahti paivaunille ja Mia leikki itsekseen. Jossain vaiheessa sekin simahti tuohon sohvalle, ja G:n isa lahti kaymaan toimistolla, joten mulla oli pieni hengahdystauko kun keittio oli siivottu. Tytot nukkuivat pitkat paikkarit, minka jalkeen leikki jatkui, ja sain juttuseuran takaisin. Siina sitten laittelin tytoille iltaruokaa ohjeiden mukaisesti…tosin tyttojen mielesta ruoka oli pahaa eika sita voinut syoda. Ruuan jalkeen keittio oli kamalassa kunnossa, joten tytot lahtivat leikkeihinsa ja mina jain siivoamaan sita sotkua. Ja sen sotkun jalkeen siirryin seuraavan sotkun pariin leikkihuoneeseen, ja Mian huoneeseen. Kun paikat oli kunnossa, kello olikin jo Georgen kotiintuloaika, ja paasin vapaalle. Huhhuh! Ei silla, tytot olivat kylla kerrassaan suloisia koko paivan – Mia pudotti Rosen tuolilta vain kahdesti, ja vain muutaman kerran pukkasi nurin. Montakohan kuhmua Rose sai paahansa tanaan?! Muuten olivat aivan ihania ja kiltteja! Leikkivat kahdestaan nukkekodilla ja tekivat palapeleja ja muuta…

Annukka tuossa kavi sitten illalla pyorahtamassa, ja olihan se mukava paasta taas puhumaan suomea vahasta aikaa! Palkankin sain jo tanaan, paivan etukateen, ja huomenna saan nukkua niin pitkaan ko haluan. Mun pitaa vain auttaa auton pakkaamisessa iltapaivalla, ja kolmen aikaan George ja tytot lahtevat jonnekin kavereille. Joten melko lailla vapaa paiva tiedossa. Josko sita sais sen puhelinnumeron viimein hankittua sitten! Viikonlopuksi taas mennaan jonnekin ystaville. G&R menevat ystavan haihin lauantaina, joten minut tarvitaan mukaan, etta voin jaada tyttojen kanssa “kotiin” ja laittaa ne nukkumaan. Saas nahda milta tuntuu sitten olla lapsenvahtina kylassa :) kasittaakseni siis kaksi yota ollaan pois, molemmat eri perheissa. Mutta siita sitten enemman, kun olen turvallisesti takaisin taalla Fulhamissa!

14. paiva

Nyt olen sitten kotiutunut Walesista, ja ollut pari paivaa yksin tassa kotosalla, kun muut olivat mokilla kaymassa. Tanaan oli ensimmainen varsinainen tyopaiva sitten tassa kotona – ei kylla turhan rankkaa! Vahan pyykkien laittoa, siivousta, ja tyttojen peraan kattomista. Ailakin tuossa pyorahti, ja aika kuluu ku siivilla. Meinaa vain jostain syysta vasyttaa, ja Mialla on vahan huono paiva. Ei ole ollenkaan yhteistyohaluinen. Kiusaa taas nuorempaa koko ajan.

Anglesey oli kerrassaan upea paikka. Kylmahan siella oli, ja satoi vetta melkein koko ajan, muttei se menoa haitannut. Tai olemista paremminkin, siella ei paljoa menty. Valilla kaytiin siina biitsilla, ja muuten oltiin Morynissa aika lailla koko ajan. Olihan se helppoa siella vain lojua sohvannurkassa kirjaa lukemassa. Luin Memoirs of a Geisha:n siella. Tosiaan paljon muuta ei tarvinnut tehda, kuin vahan laittaa tiskeja, ja olla Morynissa silloin kun tytot nukkuivat. Voisin kylla menna takaisin sinne! Ei niin kasittamattoman kauniita paikkoja ole juuri missaan!

Eilen sitten kavin seikkailemassa tuolla Lontoon keskustassa. Melko seikkailuksi se manikin, kun tarkoitus oli menna Annukkaa tapaamaan Oxford Streetille, mutta enhan mina sinne selvinny tarpeeks nopeasti, ku yks metroasema oliki suljettu ja jouduin kiertamaan… ja sillaaikaa Annukka oli kerennyt jo lahtea pois sielta. Siispa takaisin maan alle, ja Leicester Squarelle. Sielta sitten loytyi Annukka ja Teemu, joitten kans kierreltiin vahan ympariinsa.

Illalla sitten tulin kotiin, Annukan kans tultiin tubella tanne, ja loppumatkan se sit pyoraili kotiin. Oli ihan alyttoman mukavaa kylla! Nyt pitais vaan joteki saada hommattua se paikallinen puhelinliittyma… mun piti saada se tanaan, muttei siita tullukaan mitaan ku en oo paassy lahtemaan taalta mihinkaan koko paivana. Josko sitten huomenna, sen koulun haastattelun jalkeen!

8. paiva

Tamanhetkinen sijaintini on Wales, Anglesey, Moelfre. Ollaan taalla nyt siis lomalla, lauantaina takaisin Fulhamiin. Tama paikka on kertakaikkiaan ihana, voisin jaada tanne asumaan. Harvoin ihminen nakee mitaan nain kaunista. Kaykaa ihmeessa katsomassa linkki www.angleseyislandcottages.co.uk ja etsikaa sielta talo nimelta Moryn - siina on paikka, jossa olen viimeiset viisi paivaa viettanyt. Talla hetkella istunkin paikan omistajan, Lady Bostonin, toimistossa. Kerrassaan hurmaava vanha rouva kerrassaan hurmaavassa talossa! Seinilla valtavia maalauksia sukulaisista muutamien viimeisten vuosisatojen ajan.

Talla ollaan siis otettu rennosti. Nautittu kylman tuulisista ja sateisista paivista yksityisella hiekkarannalla parin ystavaperheen kanssa. Minun toita on paaosin ollut keittion pitaminen siistissa kunnossa, Rosien paivaunien vahtimista ja iltaisin lastenvahtimista, kun vanhemmat on lahteneet ystaville syomaan. Kaksi iltaa tosin on vietetty meidan keittiossa, toisena sain nauttia grilli-illasta muiden kanssa (minua jopa pyydettiin laulamaan, tosin en millaan onnistunut saamaan aanta kurkusta, kun kaikki istuivat aivan hiljaa, valot himmennettyina, ja kaiken lisaksi George oli ylistanyt mun lauluaanta aivan liikaa - valitettavasti siis jouduin tuottamaan pettymyksen yleisolle). Toisen meidan isannoiman illallisen vietin toisessa talossa lapsenvahtina - huomattavasti mukavampi vaihtoehto mulle kuin illallinen meluisien aikuisten kanssa.

Kavin myos yhdessa talossa (kartano tai linna paremminki!) tassa lahettyvilla. Sen omistaa joku paikallinen miljonaari. Talo oli VALTAVAN suuri. Ja mina nain sisalta vain kaksi huonetta: ne yhteensa jo olivat suurempi kuin meidan huvilamokkimme kalliolla. Ja ne huoneet olivat uima-allashuone ja keittio. En osaa kuvitella mita siita eteenpain on, mutta mulle kerrottiin, etta ylakerrassa on kuusi tenniskentan kokoista makuuhuonetta, jokaiselle oma kylpyhuone, ja etta kerroksia on vahintaan kolme. Eika kyseinen rakennus ollut ainoa pihassa. Niita oli vieressa heti kaksi lisaa. Ja myohemmin mulle naytettiin, missa heidan toinen talo on. Se oli vahan matkan paassa meren rannassa, ja siella kuulema on melkein aina 3 perhetta samanaikaisesti. Omistajat, ja kaksi ystavaperhetta kylailemassa. Ja kolmas talo on toisessa kaupungissa vahan matkan paassa. Pystyn huvin kuvittelemaan, etta heilla saattaa sitten myos olla mokkeja vahan siella sun taalla jne.

Nyt en kauemmin viitsi olla tassa lady B:n koneella - minua ehka kaivataan jo Moryniin takaisin. Joten jatkan siis kunhan paasen takaisin Fulhamiin. Sunnuntai ja maanantai on mun vapaapaivia, kun muut lahtevat ystavaperheen luo vierailulle. Toivotaan, etta George jattaa siis mulle netin auki, ja voin sitten kirjoitella lisaa.

Huomautus/Sorry

Tama Georgen lappari tosiaan ei oikein tykkaa tasta bloggeri-sivusta, eika juuri mistaan muustakaan, joten en paase muokkaamaan teksteja jalkeenpain, mikali tama nyt edes suostuu naita kaikkia julkaisemaan. Joten pahoittelen siis virheellista paivamaaraa tuossa ylhaalla - tulin siis tanne 13.8. enka 13.6. kuten ylapuolella lukee... Raivostuttavaa, kun en millaan saa sita muutettua! Ostan viela oman koneen taalla, kun ei tahan saa kuvia latailla, eika mitaan muutakaan... Saati sitten asentaa kuvankasittelyohjelmaa ja kasitella kuvia! Niin tukossa kylla muutenkin kone, ettei talla juuri mitaan tee.

Huh, sainpas avauduttua tasta asiasta. Elikkas oman koneen ostoa odotellessa... Katsotaan sitakin kunhan tulen takaisin sielta Walesista ja saan tienattua vahan rahaa.

Kolmas paiva

Kolmas paiva (ja ensimmainen palkkapaiva, 70 puntaa tienattu!! Fulhamissa alkaa olla pulkassa. Aamuheratys koitti aikaisin, jo puoli yhdeksalta, kun aiti-George lahti kaymaan mokilla. Vei sinne kaapin ja tuolin ja toi tullessaan poydan. Jain siis tyttojen kanssa kotiin, kavin ulkona heidan kanssaan, kuvailin leikkeja (sain muutamia tosi kivoja kuvia!), ruokin tytot, ja laitoin paivaunille. Olivat kuin enkeleita aina sinne kolmeen asti, kun George tuli takaisin. Itse paasin silloin vapaalle, ja sen jalkeen tytoista tuli melko vintioita. Nuorempi pissasi kokolattiamatolle ja vanhempi huusi koko loppupaivan naama punaisena. Ja kiusasi nuorempaa. Se siita vapaasta...

Illemmalla laitoin sitten ruokaa. Roryn ystava tuli illalliselle, joten aikuisille laitettiin ruokaa. Kasvismuhennosta ja perunamuusia. Sain minakin siita osani, keittion puolella ;) Ja kavasin tuossa ulkonakin vahan tuulettumassa Ailan ja Riikan kanssa. Ja kavelylla katsomassa tulevaa kouluani: South Thames Collegea, jossa aloitan syyskuun alussa osa-aikaisena Englanninopiskelijana - 15 tuntia viikossa. Lukukausimaksut huitelevat 200-300 punnan tienoilla, mutta perhe maksaa ne. Siis Jos/kun paasen kouluun sisaan. Muistaakseni 27. paiva haastattelu sita varten.

Georgina oli myos jarjestanyt mulle vahan lisatienestia naapurustossa lapsenvahtina. Kuulema pari kolme tuntia muutaman iltana viikossa, ja noin 20 puntaa per ilta tienestia. Kylla maistuu! Kolmelle perheelle George oli puhunut minusta, joista kahdella on kaksi lasta ja yhdella yksi vauva. Ihan mielenkiinnolla odotan siis aikaa takaisin taalla Lontoossa, kun paasen tutustumaan uusiin ihmisiin.

Nyt meinaa vasyttaa... Talon tiskikoneesta (minusta) alkaa virta loppua, joten tassapa siis odottelen viimeisia tiskeja olkkarin puolelta, jotta paasen pesemaan nekin, ja sen jalkeen unten maille. Aamuseitsemalta lahto Walesiin. Enemman siis sielta tultuani, silla luulen, ettei minulla ole siella konetta kaytossa. Tosin piano siella kuulema mahdollisesti on... Let's see!

Tasta se lahtee

Taalla sita nyt sitten ollaan. Hetken saan istahtaa, kun Georgina on tyttojen kanssa ulkona. Tosiaan, perheeseen siis kuuluu aiti Georgina (George), isa Rory, ja tytot Mia (3v) ja Rose (1,5v). Tama viikko kuulema otetaan rennosti, lauantaina lahdetaan viikoksi Walesiin merenrannalle - yksityisille hiekkarannoille viettamaan aikaa perheen ja ystavien kanssa. Sen jalkeen pistetaan kuulemma hulinaksi ja katsotaan mulle tekemista.

Tama naiden kamppa siis on Fulhamissa, aika vanha kerrostalo, josta "hulppea" asunto - 4 makuuhuonetta, iso olkkari, kylppareita useampi kappale, ihan mukavan kokonen keittio jne... Mun huone tosin on ihan pikkunen koppi, johon just ja just mahtuu sanky, poyta, pesuallas ja lipasto. Ja oma kylppari tietysti vieressa. Pieni koko ei haittaa, se on niin mukava koppi, eristyksissa muista huoneista keittion takana. Sinne ei kylla kuulu turhat metelit, ja siella saan olla omassa rauhassa useiden ovien takana silloin kun silta tuntuu.

Perhe on kerrassaan ihana. Niin ystavallisia ja PUHELIAITA kaikki.

Jaa, taisivat tulla ulkoa... enemman siis myohemmin.

Ennen lähtöä

Maanantaina lähtö Helsinkiin, keskiviikkoaamuna Lontooseen, ja kaikki on vielä levällään. Saapa nähdä onko minusta lähtijäksi... Ainakin ne verkkopankkitunnukset jäi hoitamatta!

Matkalaukut ovat auki Jyväskylästä tulon jäljiltä - täynnä tavaraa. Esikarsinta mukaan lähtevistä tavaroista on hoidettu, tosin niitä on kyllä vielä puolet liikaa. Nuottipinot pitäisi selata ja valikoida mukaan lähtevät. Muutkin "tärkeät" paperit pitäisi katsoa läpi, ja haluttaa vielä nähdä vaikka kuinka monta tänne jäävää kaveria.

Miksi siis istun koneella ja tuhlaan aikaani? Ei muuta kun hoitamaan asioita pois päiväjärjestyksestä.